Sivut

tiistai 25. huhtikuuta 2017

Kaikki värilliset puuvilla- ja bambujämät samaan projektiin

En edes tajunnut, että minulla oikeasti on näin paljon jämiä ja hutiostoksia puuvilla/bambulangoista, mutta tähän projektiin meni 1,6 kg lankaa! Kyllä! Kaksi kerää jouduin ostaan lisää, että sain tämän valmiiksi, mutta siitä huolimatta varasto tyhjeni 1,4 kilolla.


Se on tosi iso lelukori. Olen tosi huono sommitteleen värejä, mutta sateenkaari toimii onneksi aina. Virkkasin 8 mm koukulla noin viidestä lankakerästä yhtä aikaa. Kun yksi nöttönen loppui, vaihdoin seuraavan tilalle. Ja raidoitin sateenkaareksi. Mätsää hyvin lastenhuoneen sateenkaaripäiväpeitteeseen.



Idea tähän monesta jämäkerästä yhtä aikaa virkkaamiseen tuli Palasia arjestamme -neulepodcastista. Kyseisen youtubekanavan Riikka on virkannut valtavasti koreja ja kasseja tähän tyyliin, joskin hän on osannut yhdistellä värejä vähän paremmin eli ei ole tehnyt sateenkaaria.


Kahvat on tehty vanhasta laukun hihnasta.


Nyt olisi vielä nyssykällinen mustia, valkoisia, harmaita ja ruskeita jämiä samalta osastolta (niin ja sinisiä jäi myös, koska niitä oli niin paljon suhteessa muihin väreihin). Saatanpa tehdä niistäkin jonkinlaisen korin, ehkä hieman maltillisemman kokoisen tosin, tästä kun tuli jättimäinen.

20 kommenttia:

  1. Iha superihana! :) ja mun mielestä tuo sun on palijo ihanempi entä mikkää niistä mun tekemistä :) nii mukava ku sääki oot innostunu tästä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli kyllä mahtava idea, vaikka oon tehnyt tosi paljon esim trikookuteesta ja paksuista langoista koreja, eipä ole käynyt mielessä tämmöinen monella jämänöttösellä yhtä aikaa virkkaaminen!

      Poista
  2. Vau,hieno!Ja miten paljon olet saanut lankaa kulumaan-mahtavaa!Minulla on myös koriprojekti menossa ja yritän saada kuteita vähemmäksi.Sitten voisikin tehdä langoilla saman tempun:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on myös kuteita, toisaalta niin vähän että tuskin saa koria, mutta sen verran paljon, ettei viitsi poiskaan heittää. Ehkä vaikka läjä pannunalusia :D

      Poista
  3. Vitsit miten hienoja, sekä kori että päiväpeitto!

    VastaaPoista
  4. Hieno kori, johon neitikin mahtuu hyvin 😃

    VastaaPoista
  5. Tosi hieno! Ja hyvä tapa tuhota lankajäämiä :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, tähän upposi ihan älyttömästi jämiä! Kyllä olisi saanut aika monta tiskirättiä tehdä, jotta nämä jämät olisi saanut kulutettua.

      Poista
  6. Huikee idis! Vois itekin hyödyntää :))

    VastaaPoista
  7. Hieno!! Mäkin oon katellut niitä Riikan virkkauksia, ja monta kertaa oon ollu alottamassa mutta törmään aina tohon värien yhdistelyn vaikeuteen 😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä haluisin tehdä jämälankasukkia, mutta pelottaa, että en osaakaan yhdistellä värejä kivasti, vaan niistä tulee ihan kauheet! Hankalia nuo värit.

      Poista