Sivut

lauantai 19. toukokuuta 2018

Minimaratoonarit

Tänään järjestettiin taas Helsinki City Run -tapahtuman yhteydessä Minimarathon lapsille ja viime vuodesta innostuneina, oltiin tietenkin paikalla. Itse olin tosin onnistunut laskeen fiilikset vahvasti miinuksen puolelle ennen tapahtumaa, mutta onneksi H-hetkellä kaikilla oli hurjan kivaa ja angstit laimenivat.


Järjestelyissä itsessään ei ole kyllä mitään moitittavaa. Kaikki paikan päällä sujui hienosti ja tapahtuma oli tosi kiva. Mutta se asiakaspalvelu ennen tapahtumaa sai kyllä vereni kiehumaan. Nimittäin Lapsimessuilla kun yritin hakea alennuskoodia Minimarathonin osallistumismaksuun, mut ignorattiin aivan täysin heidän osastollaan. Samaan aikaan samalla asialla olleille sporttisille isäihmisille hymyssäsuin selitettiin kaikki juurta jaksaen, mutta kun paikalla olin enää minä, ei mua kohti edes katsottu. Yritin palloilla kysyvän näköisenä ja ottaa kontaktia, ihan turhaan. Ei kiinnostanut minulle esitettä antaa. Ei, vaikka yleensä blogipassi rintapielessä roikkuen saa erityisen maireata palvelua. Nappasin sitten alekupongin itse pöydästä ja ilmoitin lapset maratonille, koska he ovat tapahtumaa kovasti odottaneet.


Eilen kun hain kisatoimistosta juoksunumeroita ja t-paitoja, alkoi paitajakelija epäileen, että pyytämäni 104-koon paita on taatusti liian pieni lapselleni, vaikka hän ei tiennyt, minkä ikäiselle ja kokoiselle lapselle paitaa haen. Jostain syystä vain koki tarpeelliseksi epäillä äidin tietoisuutta lapsensa vaatekoosta ja levitteli 110-koon paitaa siinä, että olisiko kuule tämä kuitenkin sopivampi. Vielä sen jälkeenkin, kun sanoin lapsen olevan 2-vuotias ja paita oli silminnähden reilun kokoinen sen ikäiselle. En oikein tiedä, mitä tämmösestä kuuluisi ajatella. Lähtökohtaisesti uskon ja haluan uskoa ihmisistä aina hyvää, mutta väkisinkin tuli mieleen, että olenko ulkonäöllisesti jotenkin sopimaton oleen ensinnäkin kiinnostunut lasten juoksutapahtumasta sekä hakeen heidän pienintä kokoa olevaa paitaansa, vai mistä johtui moinen ignoraaminen ja vänkääminen. Hämmentävää kertakaikkiaan. Lisäksi kun vielä kisatoimistosta lähtiessä mulle mylvittiin käveleväni sillä hetkellä tyhjän salin väärää reunaa, olin aika valmis haistattaan pitkät koko paskalle.


Mutta tosiaan itse tapahtuma oli jälleen tosi kiva ja rento ja täynnä hyvää mieltä. Esikoinen juoksi pokkana kahdessa eri sarjassa, kun yksi maratonmatka meni vasta lämmittelystä tälle duracelille ja kuopus veti kolmen lähdön kanssa lämmittelyjumpat. Mies juoksi esikoisen kanssa ja minä kuopuksen. Maaliviiva ylitettiin tuuletusten kera ja lapset saivat mitalit ja sponsorieväitä.




Jos vain kalenteriin sopii, aiotaan kyllä osallistua jatkossakin. Tosin tästä vuodesta viisastuneena, palautan tähän tapahtumaan liittyvät etukäteismetatyöt mieheni hoidettavaksi.

Barbit Kansallismuseossa

Mitä ihmettä (ihanaa) täällä tapahtuu? Ensin oli Aku Ankkaa Ateneumissa ja nyt Barbeja Kansallismuseossa!


Vaikka aiheena oli lasten lelut, kävin katsomassa näyttelyn yksin. Pienempi lapsista ei vielä ole Barbi-iässä ja isompi ei ole osoittanut niihin kiinnostusta (olen kyllä jo esitellyt lapsilleni omat ja sisarusteni Barbikokoelmat mummulassa, mutta ihan yksikseni sain niillä leikkiä). Lisäksi näyttely ei ollut erityisen toiminnallinen, joten ajattelin tämän sopivan parhaiten ihan vain itselleni, lapset kun tottakai pitävät enemmän toiminnallisista näyttelyistä. Etenkin, jos on molemmat yhtä aikaa mukana. Yhden lapsen kanssa sitä vielä pystyykin hyvin käymään sellaisissa, joissa vain katsellaan asioita, mutta jostain syystä menee helposti pelleilyksi, jos ovat kimpassa, eikä siinä mitään, lapsiahan he ovat, mutta tällä kertaa halusin katsella Barbiet rauhassa.


Toki voisin tänne lastenkin kanssa tulla myöhemmin, kiitos museokortin, ei ole niin justiinsa sen suhteen, kuinka monta kertaa käy. Museokortista muuten sen verran, että tällä reissulla myös löin nipun Smartum-seteleitä tiskiin ja uusin kortin. Tervetuloa neljäs vuosi museokortin kanssa! Tästä perinteisesti kirjoitan sitten vielä erikseen.


Yllättäen viihdyin parhaiten nimenomaan 80-luvun Barbie-vitriineiden äärellä. Niin nostalgista!



Valtavat määrät oli nukkeja kyllä muiltakin vuosikymmeniltä ja Barbien taloja ym. Tosi ihana näyttely! Se on avoinna 26.8. asti, joten ei loppupeleissä kovin pitkään.


Ei minulla nyt tunnu tästä ihan hirveästi olevan sanottavaa, sillä kiersin näyttelyn melkoisessa tunnekuohussa muihin asioihin liittyen, joten keskittyminen oli vähän niin ja näin. Lisäksi museoon oli juuri silloin ilmainen sisäänpääsy, niin siellä oli muutama muukin lähtenyt liikenteeseen samaan aikaan, joten oli aika ruuhkaisaa. Mutta ehdottomasti haluan tämän kuitenkin jakaa, jos siellä on muita, joita asia kiinnostaa ja jostain syystä ette tienneet tällaisen näyttelyn olemassaolosta. Menkään ja nostalgisoikaa!

sunnuntai 13. toukokuuta 2018

Taaperon mekko Neiti Hirsi -kankaasta ja tilkkuleggarit

Olin ostanut joskus palan Käpysen Neiti Hirsi -trikoota. Liian vähän, jotta saisi itselleen legginssit tai mekon ja koska paitoja en juurikaan käytä, oli ommeltava sitten tyttärelle. Pidin kangasta vähän liian synkän näköisenä iloiselle pikkuneidille, mutta kivahan siitä tuli! Mekko päällä juhlittiin yhdet synttäritkin, kun sopi mielestäni vähän juhlavampaankin menoon. Kaava on uusimmasta tän kesän Ottobre-lehdestä, malli no 8. Ompelu onnistui yllättävän hyvin, vaikka onkin puhvihihat ja tuollainen kolmioniska (johon kyllä jäi ryppy).


Nyt oli melkoisia ongelmia valokuvien kanssa. Tiedättekös kun iso osa vuodesta on liian pimeää blogikuville? Jep, nyt on aivan liian valoisaa.





Jämäpaloja pääsi vielä tilkkulegginsseihin, joissa on myös tyttären frillamekosta jäänyttä Paapiin Hildaa, mun mekosta jäänyttä risuaita-trikoota ja molempien mekoista jäänyttä Noshin joutsenta ja yksiväristä harmaata. Tuli tosi kivat!




Ihania onnistumisen kokemuksia ompelun saralta siis!

torstai 10. toukokuuta 2018

Kaukana jossain on pikkuinen mäki, siellä asuu Teletappiväki

Teletapit tästä ensimmäisenä tuli mieleen ja Teletappipaikkana tämän lapsille markkinoin, vaikka oikeastihan tällä ei ole niiden kanssa mitään tekemistä, vaan kyseessä on Yltä ja alta -niminen ympäristötaideteos Pinsiössä, Ylöjärvellä.



Bongasin paikan löytäessäni kivan blogin, Minkun matkassa, jossa on lapsiystävällisiä retkikohteita. Siellä tosiaan oli postaus Pinsiön nähtävyyksistä, joista me nyt tsekattiin tämä yksi. Välittömästi lisäsin paikan kohdelistalle, meidänkin mummulareitti kun kulkee tästä vierestä. Kiva pitää taukoa muuallakin kuin ABC:llä (by the way, postaukseni Tampereen motarin Abcien lastenhoitohuoneista löytyy täältä) ja parin vuoden takainen yrityksemme viettää taukoa P-paikalla ei vastannut romantisoituneita muistoja omasta lapsuudestani.



No, totuuden nimissä täytyy myöntää, että käytiin ensin ABC:llä (ja saatiin Hesen lastenaterian kylkiäisenä tuo Ryhmä Hau -pallo, josta ei maltettu luopua hetkeksikään, mutta Teletappiteemaan toki sopii hyvin Laalaan pallo) ja tultiin sitten vasta tänne, koska ei meillä ollut eväitä.




Tunnelit, mäet ja reitit toimivat aina lapsille ja lapsenmielisille ja aikuiset toki olivat haltioissaan siitä, että tällaisia paikkoja on olemassa.







Pinsiössä olisi muutakin ympäristötaidetta, mutta jotain pitää jättä ensi kertaankin. Vaikka yllättävän harvoin on aikaa tällä tavalla kaikessa rauhassa keskellä päivää ajella tätä väliä.

sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Lasten extremerun

Viime kesänä esikoisen juostua Mini Marathon, alettiin etsiin vastaavan tyyppisiä lasten hyvän mielen juoksutapahtumia seuraavaa kesää ajatellen. Saatiin tietää, että Extremerunissa on myös lasten sarjat. Siltä kesältä juoksut oli kuitenkin jo juostu, mutta tänä vuonna osattiin olla kärppänä merkkaamassa tapahtumaa kalenteriin.


Tänä viikonloppuna oli siis Extremerun Vantaalla, lauantaina aikuisille ja sunnuntaina lapsille. Esikoinen juoksi miehen kanssa 5-6 -vuotiaiden sarjassa ja minä ja kuopus sitten alle 4-vuotiaiden sarjassa. Extremejuoksussa on tosiaan juoksun ohella erilaisia esteitä, joten kyseessä oli paljon muutakin, kuin juokseminen. Esteille pääsi kikkaileen jo ennen varsinaisen kisan alkamista, mikä oli tosi jees.


Matka ja esteiden määrä lisääntyivät ikätasottain. Pienten matkassa ei esimerkiksi juostu heti kättelyssä isoa ylämäkeä, kuten esikoisen sarjassa. Lisäksi esikoisen matkan varrella oli lumivuorieste, mitä pienimmille ei ollut.



Aikuiset eivät onneksi saaneet esteistä mennä (ellei lapsi tarvitse siellä apua), sillä tokkopa olisin tuolta putkesta edes mahtunut. Olipa sitten aikaa hengähtää itse sen aikaa, kun lapsi suorittaa estettä, heh. Eipä sillä, jaksoin juoksut paremmin, mitä oletin. Vaikka lapsi juoksi täysillä, oli mulla kuitenkin pidempien jalkojen etu ja en edes hengästynyt kun käsi kädessä löysästi hölkkäilin.



Kaikki saivat mitalin (ja vettä, ruokaa, naposteltavaa ja krääsäkassin). Ehdittiin vielä oman maaliintulomme jälkeen kannustaan esikoista omassa sarjassaan.


Molempien lasten mielestä parasta oli romuautojen yli kiipeäminen, enkä ihmettele.





Alueella oli jonkun verran muutakin aktiviteettia, kuten tämä jo lapsimessuilta tuttu matkailuauton päältä hyppääminen.


Ollaan ilmoitettu lapset myös tämän vuoden mini maratonille, mikä on parin viikon kuluttua Helsingissä. Noinkohan vaan se tuntuu yhtään miltään tämän jälkeen, kun kyseessä on pelkkä juoksu. No, se nyt on jo maksettu, joten tottakai me mennään.

Extremerun on tänä kesänä vielä vaikka ja missä ympäri Suomea, joten menkää ihmeessä lasten kanssa kokeileen, jos ei aikuisten extremeen uskalla tai kunto riitä.

lauantai 5. toukokuuta 2018

Kaupunkifestarit tyhjissä konttorirakennuksen tiloissa

Myyrmäessä järjestettiin tänään massiivisessa konttorirakennuksessa kaupunkifestarit: M.Y. fest. Tässä yhdistyi kaksi rakastamaani asiaa eli (ilmainen) koko perheen tapahtuma ja tirkistely rakennuksiin, joihin ei normaalisti ole asiaa tai edes pääsyä.


Kun ohjelmaa julkaistiin, olin aivan pähkinöinä. Luvassa olisi taaperodiscoa (jee, pääsee itekin bilettään!) ja mm koko perheen pakohuone, jossa mummon silmälasit ovat hukassa ja Kauniit ja Rohkeat alkaisivat telkkarissa aivan kohta! Harmikseni pakohuone jäi kokeilematta, bändit katsomatta ja Humans of MyyrYork -näyttely näkemättä, mutta viihdyttiin kuitenkin muiden aktiviteettien parissa kunnioitettavat 4,5 tuntia, mm siellä discossa.





Pallomeri ja leluhuone olivat hittejä. Leluhuone oli oikeasti lelujen vaihto -huone, mutta jätin kertomatta lapsille, että sieltä olisi voinut ottaa niitä leluja mukaansa. Eikä me sinne kyllä mitään omiammekaan viety.



Videopelihuoneessakin istuttiin pitkä tovi, vaikka kumpikaan lapsista ei oikeasti osaa Änäriä pelata. Ei haitannut menoa yhtään.


Luvan kanssa seinään piirtäminen toimii aina. Silti näemmä kannattaa varmuuden vuoksi allekirjoittaa taideteoksensa oman nimensä sijaan äiti-sanalla.







Sisäpihalla oli jurttasauna, etupihalla ruokakojuja (me syötiin Naughty BRGR:n sapuskaa) ja paloauto.




Illalla olisi vielä K-18 tanssit, mutta harmikseni en sinne pääse lastenhoidollisista syistä.



Mutta supermukavaa oli päiväsaikaankin! Ihanaa, hyvä Vantaa!