Sivut

tiistai 30. toukokuuta 2017

Toinen vuosi museokortin kanssa

On taas se aika vuodesta, että sähköpostissa huutelee maili nimeltään: museokorttisi vanhenee viikon kuluttua. Vuosi sitten listasin blogissa, mihin korttia oli vuoden aikana käytetty, nyt teen saman, sillä lista on aika vaikuttava!


Vuoden aikana korttia on vingutettu seuraavasti:

Suomen käsityömuseo (Jyväskylä)
Jyväskylän taidemuseo (Jyväskylä)
Luontokeskus Ukko (Koli)
Marela, Laivanvarustajan koti (Rauma)
Vanha raatihuone (Rauma)
Rauman merimuseo (Rauma)
Weegee (Espoo)
Merikeskus Vellamo (Kotka)
Suomen rautatiemuseo (Hyvinkää)
HAM (Helsinki)
Luonnontieteellinen museo (Helsinki)
Suomen rautatiemuseo (Hyvinkää)
Sinkka, Keravan taidemuseo (Kerava)
Olavin linna (Savonlinna)
Riihisaari (Savonlinna)
Merikeskus Vellamo (Kotka)
Kiasma (Helsinki)
Arktikum (Rovaniemi)
Pilke (Rovaniemi)
Designmuseo (Helsinki)

Vierailun aikaiset pääsymaksut yhteen laskien, olen käyttänyt korttia 169 euron edestä, joten säästö on ollut mittava! Jos en ihan väärin muista, kortti maksoi silloin vuosi sitten 59 euroa.




Nyt ollaankin taas tärkeiden kysymysten äärellä, eli ostaako kolmas kausi kortille, vaiko ei. Hoitovapaa loppuu parin kuukauden päästä, joten aikaa museointiin tulee oleen huomattavasti vähemmän. Varsinkin, kun alkuperäisistä suunnitelmista huolimatta, en aiokaan jäädä osittaiselle hoitovapaalle, koska työpaikkani sulkee pian ovensa, enkä halua ehdoin tahdoin pienentää ansiosidonnaisten tukien määrää, jos niin ikävästi käy, että uutta työpaikkaa ei putoa taivaalta silmän räpäyksessä. 


Ollaan kuitenkin ihan hiljattain vierailtu vaikka ja missä museoissa, tulisiko niissä käytyä ihan heti uudelleen, en tiedä. Ja ilmaisia kohteitakin on kuitenkin valtavasti! Osa näistäkin kuvista on ilmaiskohteista.



Ja koska olen hoitovapaalla, mulla ei tietenkään tällä hetkellä ole mitään vapaa-ajan seteleitä tai kulttuuriseteleitä, tai millä nimellä ovatkaan. Toisaalta, museokortin hinta on aika mitätön, jos sitä käyttää ahkerasti, kuten me ollaan tähän asti käytetty. Sama summa menisi äkkiä yksittäisiin lippuihinkin, kun varsinkin täällä Pääkaupunkiseudulla kertaliput museoihin ovat kalliita.



Eihän sitä korttia tietenkään ole pakko heti uusia, kun vanha kausi loppuu, ehtiihän sitä myöhemminkin.






Aivan mieletön keksintö tuo kortti joka tapauksessa on ja sen tuoma vapaus käydä vaikka ja missä ja vaikka miten monta kertaa, on kyllä ollut aivan ykkösmahtava juttu! Jospa uusin kortin ja käytän nyt tän viimeisen kahden kuukauden ajan, mitä on ennen töiden alkua jäljellä, sitä niin sanotusti koko rahan edestä, niin ei tarvi ainakaan stressiä ottaa siitä loppuvuodelle. Vaikka ei kai tämmösestä stressiä kannata muutenkaan ottaa. Mulle ja lapsille museot ovat olleet pääasiassa hauskanpitoa ja kulttuuri ja sivistys tulleet siinä sivussa.

perjantai 26. toukokuuta 2017

Aivan mieletön ompelutarvikeloppuunmyynti Kotkassa

Kävin viemässä lapset bussilla Kotkaan viikonlopuksi tätinsä luo ja olin itse kaupungissa hurjat 1,5 tuntia. Tässä ajassa ehtii kuitenkin vaikka ja mitä.


Sain nimittäin tietää siskoltani, että paikallinen ompelutarvikeliike pitää loppuunmyyntiä ja siellä on ihan kaikkea ja tosi halvalla. No, ei muuta kuin sinne siis! Ja voi mikä paratiisi! Siinä on ollut selvästi liikkeenpitäjä, jolta ei ole varastotilaa puuttunut, valikoimassa oli todellakin ihan kaikkea ja monelta vuosikymmeneltä. Hitsi, kun tämä tuli niin äkkiä, en ollut lainkaan osannut miettiä, mitä oikeasti tarvitsen, mutta aika hyvän läjän sitä sai koottua mukaansa siitä huolimatta.


Ja nämä ostokseni maksoivat 9,65 euroa. Kyllä, ALLE KYMPIN!


Vetskareita ja nauhoja (joita en tosin ostanut) myytiin kilohinnalla ja vaikka valitsin tosi paljon metallisia, jotka siis painavat aika paljon verrattuna muovisiin, koko vetskariläjän hinta pyöri silti muistaakseni kolmessa eurossa. Nahkapaikat olivat kolme pakettia eurolla! Niitä on siis kaksi paikkaa per paketti. Saumurilangat taisi olla 1,5 euroa tötsä ja ompelukonelangat koosta riippuen muutaman kymmenen senttiä kappale. Dylon väriaine oli kaksi euroa. Ja nuppineuloista en muista, mutta ei paljon paskaakaan kuitenkaan, kun loppusumma ei mennyt edes kymppiin.


Vetskareita otin ihan summan mutikassa sen perusteella, mitkä nyt sattui näyttään kivoilta ja missä oli kivat vetimet. Muutamia normaalejakin otin vähän pidempänä, jos lapsille tulee jotain haalaria tai jumpsuitia ommeltua. Tosin nyt kun mietin, että saattavat olla liian lyhyitä sellaiseen, mutta on nyt kuitenkin jotain! Siellä oli vetoketjuja joka paikassa, jopa takahuone ihan täynnä ja ovella olikin kyltti, että astu sisään, jos USKALLAT.




En tiedä, lukeeko tätä kovinkaan moni, joka Kotkassa käy asioimassa, mutta pakko tätä on hehkuttaa silti. En muistanut tarkistaa mihin asti loppuunmyynti on, mutta tavaraa oli ainakin vielä tänään aivan valtavasti, joten eiköhän se vielä jokusen päivän kestä. Siellä oli virkkauslankojakin ja muliinilankoja ja nappeja. Harmi, kun en tullut kysyneeksi, olisiko ollut ompelukoneen neuloja! Mutta ei sitä kaikkea huomaa, kun viiden minuutin varoitusajalla pääsee tonkimaan tuollaiseen puoli-ilmaisten kässätarvikkeiden taivaaseen.


Niin että taisin juuri säästää näillä ostoksillani bussilippujen hinnat ja sain vielä lapset hoitoon viikonlopuksi, pyytämättä ja yllättäen, koska maailman paras sisko (eipä sillä, että muissakaan sisaruksissani mitään vikaa olisi, parhaita kaikki!).

torstai 25. toukokuuta 2017

Kaupunkilaistunut maalainen pääkaupungin maaseudulla

Haluatteko kuulla retkestä, joka ei ollutkaan niin kiva, kuin luulin? Kerron silti.

Helsingissä on sellainen maatila/kotieläintila, kuin Haltiala. "Kaikki" käyvät siellä, yleensä kesäisin (tai pääsiäisenä, kun on karitsoja), katselemassa eläimiä ja fiilistelemässä maaseutua. Me ollaan käyty kerran tai kaksi aiemmin, blogissa löytyy todiste toisesta. Molemmat näistä kerroista ovat olleet syksy/talviaikaan ja useampi vuosi sitten jo. Liekö nämä kuluneet vuodet aiheuttaneet sen, että olin unohtanut jotain oleellista ja siis keksinyt, että sinne on pakko lähteä lasten kanssa retkelle. Koska automme on tosiaan poissa pelistä, ja en usko että lapsi jaksaa pyöräillä sinne asti, vaikka itse ehkä niukin naukin jaksaisinkin (haha), oli lähdettävä bussilla. Bussipysäkiltä on paikan päälle reittioppaan mukaan 1,6 km suuntaansa. Se on kaunis reitti Vantaanjoen varrella peltomaisemissa, ei siinä. Mutta lasten kanssa tämmöisiin fiilistelykävelyihin on suhtauduttava aina pienellä varauksella. Järkevä olisi ottanut mukaan pienikokoisen potkupyörän esikoiselle, vaikka en tiedä kyllä miten sen kanssa olisi bussissa pärjännyt, kun kuski kaahasi siihen malliin, että jo rattaatkin kaatuivat. Tai eivät vain kaatuneet, vaan menivät ihan ympäri. Lapsi oli onneksi sylissäni, eikä rattaissa, juurikin siitä syystä, että rattaista on pakko pitää kaksin käsin kiinni koko matkan ja se on hankalaa, jos toinen lapsi haluaa ehdottomasti, että äidin on istuttava vieressä.



No, meiltä kuitenkin sujui kävelymatka ihan kivasti, ei suurempia ongelmia. Perillä ehdittiin hetki oleen leikkipaikalla kunnes pihaan paukahti KOLME bussilastillista luokkaretkeläisiä, joten on selvää, että alle kouluikäiset jäivät jalkoihin ja oli pakko siirtyä pois alta. Vasta paikan päällä selvisi, että esikoinen ei oikeastaan halua lainkaan mennä sisätiloihin (jos niihin olisi saanut edes mennä), koska ei halua kakkan hajuun. Ymmärrettävää.



Ulkona nähtiin muutama possu ja lauma lehmiä kiikarointietäisyydellä. Meillä ei ollut kiikareita. Taapero kuitenkin toisti perässä ammuu ja röh röh, vaikka tuskin edes näki kyseisiä eläimiä. Yksi vuohi oli pimeässä nurkassa, jos oikein tarkkaan katsoi, saattoi nähdä, mutta liian lähelle ei sopinut kaupunkilaislapsia päästää, koska sähköpaimen. Itsehän maalaisena kyllä totisesti tiedän, miltä sähköpaimen tuntuu, enkä pidä sitä sellaisen asiana, joka olisi ihan pakko kokea, ainakaan vielä tässä iässä.





Tilalla on myös kahvila, tai ravintola se taitaa olla. Sieltä olisi nimittäin saanut lounastakin, mutta meillä odotti edellispäivän keitto kotona jääkaapissa. Lapset eivät kuitenkaan paljoa vastustelleet, kun lupasin tarjota pullat ennen kävelymatkaa takaisin.



Siinä pellon ja joen välissä kävellessä olisi voinut tietenkin ääneen ihmetellä, miten on niin spesiaalia, että maamme pääkaupungissa on tällainen maalaismaisema ja traktorit pörrää tiellä. Tosiasiahan on, että alue on käytännössä melkein Vantaalla, eikä siinä oikeastaan ole mitään ihmeellistä muutenkaan. Itse kun olen ensimmäiset 19 vuotta asunut peltomeren laidalla joen rannalla, en oikein saanut tuosta sitä, mitä joku muu ehkä voisi saada. Todella kaunis maisema, se on myönnettävä, mutta ei minulle henkilökohtaisesti niin erikoinen, että lähtisin välttämättä enää varta vasten uudelleen. Samoilla huudeilla on kuitenkin tosi kivoja muita retkipaikkoja, aarniometsää ja sitä jokirantaa (ja koski!), mutta jos haluan viedä lapset katsomaan kotieläimiä Helsingissä, otan jatkossakin suunnaksi mieluummin Fallkullan (postaus täällä ja täällä). Kivempi paikka, vähemmän säätämistä. Maalaismaisemaa voidaan ihailla mummulassa.


Kaikesta huolimatta kiva reissu, kannatti lähteä. Onhan omassa pihassakin ihan kiva nyhjöttää, varsinkin sitten iltapäivällä kun siellä on seuraakin, mutta kyllä retki on aina retki :)

Kuvat kännykällä, koska kamera unohtui eteiseen kaikessa hötökässä, tiedätte kyllä millaista se on.

Näin piirrän kirjoneulekaavioita, sisältää kaaviot muutamiin klassikkoleluihin

Oli jälleen aika, kun tuli visio tietynlaisista kirjoneulekuvioista. Listaan nyt muutaman jutun, miten minä saan siirrettyä kuvion ruutupaperin kautta neuleeseen, kun tavoitteena oli neuloa vauvojen leluja tasoon.

Ensimmäisenä halusin neuloa projektiini klassikkopurulelun, Sophie la giraffen. Koska en tarvinnut kovin suurta kuvioita, koon määräsi pään yksityiskohdat, eli sarvet ja korvat. Rastitin ruutupaperiin ensin ne ja lähdin sitten hahmotteleen päätä. Pään jälkeen kaula, vartalo, ja lopuksi jalat. Vartaloa piti tehdä sen verran leveäksi, että kaikki neljä koipea mahtuvat alle sulassa sovussa. Ihan viimeiseksi lisäsin pilkkujen paikat. Koska ruutupaperipiirros valmiina neuleena menee vähän kasaan, piirsin nuolella kohdan, johon lisään kerroksia neulontavaiheessa.


Tadaa!


Seuraavaksi halusin toisen hyvin klassisen vauvanlelun, eli Ainu Ensipupun. Pupussa ei ole minimikokoa määritteleviä yksityiskohtia, joten alue kannattaa rajata. Itse käytin aluerajauksena suoraan A5-vihon yhtä sivua, sen yli ei saa mennä. Tässä kuvassa ei ole sitä ihan ensimmäistä luonnosta, se ehti meneen jo hukkateille, mutta toiseksi viimeinen versio kylläkin. Tässä myös hahmottelin ensin pään ja sitten loput. Tähän tarvittiin montaa eri väriä niin neulejälki meni heti aivan kauheaksi, onneksi viimeistely pelastaa sitten aikanaan jonkun verran.



Pupun jälkeen muistin ensinuken! Meillä ei sellaista ole, joten kaivoin sellaisesta kuvan googlesta. Tämän kanssa tein niin, että piirsin nuken paperille ensin ns tavallisesti ja ääriviivoja myötäillen ruutuja pitkin siihen päälle. Tämä vaati monta lisäpiirrosta ja korjailuja.


Jos olen varma, että en koskaan enää käytä samaa kaaviota, neulon suoraan luonnoksesta. Jos taas aion palata asiaan joskus uudelleen, piirrän vielä lopullisemman version tai kuten nyt, hyvää hyvyyttäni muiden käytettäväksi. Pahoittelen huonoja värejä, lopputulos yllätti ja en ehdi nyt tekeen uudelleen.

Tämä kapalovauva taas on yhdistelmä erilaista taktikointia eli pää on piirretty suoraan ruutuihin, alaosaan hahmottelin kaarevan muodon ja piirsin ruuduiksi siihen päälle. Ja lopulta taas piti lisätä tosi paljon kerroksia, jotta ei menisi ihan palloksi valmiissa neuleessa.


Ja sitten se aivan kaikista yksinkertaisin keino. Eli googleta, jos vaikka löytyisi valmiina, eikä tarvitse itse vaivautua. Hymynaamahelistimeen löytyi valmis kaavio.


Mun kirjoneulekäsialalle on nyt kyllä tapahtunut jotain, ennen neuloin kuin valmiiksi prässättyä, nyt nämä ovat tosi epätasaisia ennen viimeistelyä. Just viikonloppuna kehuskelin, miten olen niin kingi tässä hommassa, mutta en näemmä enää olekaan.

sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Wetterhoffin bloggaajabrunssi

Sain kutsun viettään inspiroivaa kevätpäivää Hämeenlinnaan Wetterhoffille brunssin ja työpajojen merkeissä. Viime vuonna vastaavassa tilaisuudessa juoksin pää kolmantena jalkana työpajasta toiseen ja olin jo etukäteen päättänyt ottaa tällä kertaa vähän rauhallisemmin. No, kohtalo puuttui peliin ja edellisiltana jouduttiin koko perhe kaistaa vaihtavan rekan kuolleeseen kulmaan ja sen myötä pyörittiin ja kynnettiin sen rekan töytäisemänä (kiitos vain rekkakuski tästä) Kehä kolmosen reunakaiteita auto paskaksi ja kolaria sekä ambulanssiajelua (kellekään meistä ei onneksi, ihme ja kumma, silti sattunut mitään, vaikka hitto vieköön, että läheltä piti) pohdittiin ja puitiin lasten kanssa sen verran myöhälle yöhön, että aamukuuden herätys ja onnettomuudesta vielä tärisevä mieli, niin ei jaksanut työpajoilla juurikaan keskittyä. Missään nimessä en kuitenkaan halunnut jättää Wetterin keikkaa väliin, joten sinnehän lähdin (mutta en siis autolla, haha), kuten olin suunnitellutkin lähteväni.




Hämeenlinnassa odotti notkuva brunssipöytä ja liuta käsityö- ja/tai lifestylebloggaajia ja tietenkin aivan ihana Wetterhoffin talo.



Oltiin Mehukekkerit-Veeran kanssa pukeuduttu samaan kuosiin. Mun mekkoon näyttää menneen kolminkertainen määrä kangasta verrattuna Veeran mekkoon. Just siksi on kiva, kun nykyään on niin kivoja kankaita, saa sitten jokainen tehtyä itsellensä sopivan.


Ja Täti punainen muistutti onneksi yhteiskuvien ottamisesta, ne kun aina unohtuu!


Meille oli järjestetty aivan mahtavat työpajat! Käpypitsi vaikutti aika pelottavalta nyhräämiseltä, mutta ehdottomasti pointsit siitä, että olisi ollut mahdollisuus oppia itselleen uusi tekniikka.


Ihana-lehden työpajalla sai leikata farkuista kuvioita, joita ommella saamaamme kangasreppuun.


Ja tehdä lehden uusimman numeron ohjeella origamikorvakorut.


Itse menin sieltä helpoimman kautta ja kalligrafiatyöpajalla kirjoitin ei-niin-kalligrafisesti.


Oisko hyvä blogin nimi? Hupsistarallaa ja lapset. Olisi, mutta en ole vaihtamassa kuitenkaan. (Kuvan otti Veera)


Ja tosiaan, hupsistarallaa. Nyt saatte taas nautiskella siitä, kun meikäläinen epäonnistui. Meille oli järjestetty aivan mahtavan huikea paja Koruverstas Klovan toimesta, jossa sai tehdä itselleen langanohjaimen (tai sormuksen, jos ei neulo). Siis sairaan hyvä idea!


Minä yritin. Minä ihan oikeasti yritin, mutta ei siitä kertakaikkiaan tullut yhtään mitään. Lopulta koko  metallilanka katkesi ja minulta katkesi samalla hermot. Ei tullut langanohjainta minulle, mutta onneksi olen aivan kingi neuloon kirjoneuletta ilmankin. No hard feelings. Tässä alla kuitenkin Veeran taidonnäyte. Hän varmasti esittelee sitä blogissaan myöhemmin itsekin.


Oli kyllä tosi mukava päivä ja mukava oli nähdä taas muita bloggaajia, vanhoja ja uusiakin tuttuja. Kotona laitoin Gobblerinalta saamani korvakorut korviin ja luin Ihana-lehteä ja inspiroiduin siitä tosi paljon! Olen aika harvakseltaan ostanut Ihana-lehteä, mutta tämä uusin numero kyllä kolahti ja lujaa. Katsotaan, saanko jotain aikaiseksi lehden inspiroimana.


Wetterhoffin myymälä oli uudistunut sitten viime näkemän ja eihän sieltä tietenkään ilman lankaostoksia kotiin päässyt, kun niin oli houkuttelevia keriä. Kannattaa poiketa, jos Hämeenlinnassa käy.