Sivut

keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Jämälankapipo

Ei varmaan tarvitse erikseen mainita, että aurinkoa ei ole näkynyt kolmeen päivään, joten blogikuvien  ottaminen on lähes mahdotonta edes ihmiseltä joka on päivät kotona. Mainitsin nyt silti.


Sitä sitten keksii lähijunaa odottaessa, että nyt on kuitenkin edes pienesti valoisaa niin otanpa kuvat piposta puhelimella. Etukamera ei pärjää näillä keleillä, jos oikeastaan koskaan, ja takakamera on toki siitä haastava, että ei näe yhtään minne kamera osoittaa. Oikeaa kameraa ei sattumoisin ollut mukana.


Pipo on neulottu helmineuleena, kahta eriväristä lankaa yhtä aikaa neuloen. Oli 5 mm puikot ja langat fingering-paksuisia merinovillajämiä.

Reikänappi on aikoinaan ostettu Eurokankaasta, tein siihen ristipistoilla sydämen. Ihan pannumyssyltä tämä kyllä näyttää, joten voi olla että ratkon napin irti ja laitan ison tupsun päälaelle sen sijaan. Pelastaa varmasti paljon! Tai sitten tupsu ihan vain napin lisäksi. More is more. Tupsun tämä kyllä vaatii, en edes tarkemmin ajatellen osaa pitää tupsuttomia päähineitä, joten mitä lie kuvittelin taas tämän kanssa.


On nämä kyllä tuhnut kuvat, ai kamala sentään. Mutta ei saisi valittaa, kun voisi kuitenkin ottaa paremmatkin. Mutta tähän miljoona tekosyytä lähtien siitä, että ei ole ketään ottamassa kuvia valoisaan aikaan.

Menenpä tästä tekeen listaa, mitä kaikkea pitää muistaa kuvata blogiin heti, kun aurinko vähän pilkahtaa!

9 kommenttia:

  1. Ihan hyvältä tuo mun silmään näyttää:) Ja kiva tuo nappi.

    Juu, varmaan pitäisi lista tehdä, tää valottomuus on kamalaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua ei oikein muuten tämä pimeys haittaa, mutta kuvat, kuvat....

      Poista
  2. Tuossa pipossa on kivat värit. Noin itsesekoitellen saa vielä uniikimpeja. Tupsuton toimii paremmin kylmällä, jos tarvitaan huppua. Molempi parempi siis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, hupun kanssa tupsuton on parempi. Toisaalta, käytän kyllä vain todella harvoin huppua, lähinnä sateella.

      Poista
  3. Samaa asiaa täälläkin odotellaan. Joulukalenterin luukkuja olen tehnyt, mutta kuvat puuttuu. Käsityöt on kyllä jo moneen luukkuun valmiina. Puuttuu vain se valoisuus! Puuttuu siis aika paljon. Poika sanoikin tänään, että ota salamalla, mutta taidan silti odottaa vielä viikonloppuun, kun ainakin silloin tänne Keski-Suomeen on luvattu auringon pilkahduksia. Pitää olla valmiina heti, kun pilkahtaa. :)

    Aivan hirmuisen kiva tuo nappi tuossa pipossa. Elä nyt ainakaan sitä irrota, vaikka tupsun tekisitkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla sama joulukalenteriongelma :D Aloitin kyllä hyvissä ajoin joten kolmasosa on ihan kuvattunakin, mutta loput odottaa valoisampaa hetkeä. Ja osa kyllä vielä täysin tekemättäkin.

      Poista
  4. Minäkin taistelen tuhnujen kuvien kanssa!! Ja kun olen vielä päivät koulussa, niin jos nyt sattuisi silloin päivällä paistamaan aurinko niin en voi niitä kuvia ottaa… Uhkaavasto tuo joulukalenterin alku lähestyy. Viikonloput käyvät vähiin

    VastaaPoista
  5. Hirveä deja vu, että oon joskus tehnyt ihan melkein samannäköisen pipon! Yhtään en muista mikä sen kohtalo on ollut, eli ei varmaan tullut käytettyä... Mutta sun pipo on kyllä kiva, tupsulla taikka ilman. Ja tuo nappi on mainio!

    Mitä tulee aurinkoon, niin eipä huvita kirjoittaa blogiin edes sitä, että ei huvita kirjoittaa... Kertonee valon määrästä Oulussa just nyt. :P

    VastaaPoista
  6. Kyllä noista kuvista selvän saa, että hyvän näköinen pipo :)

    VastaaPoista