Sivut

maanantai 4. tammikuuta 2016

Vuosikirjat 2015

Jotenkin kuvittelin että syyskuussa syntyneen vauvan jouluksi teetetty valokuvakirja ei voisi olla kovin paksu. Voi luoja miten väärässä olin! Toiseksi paksuin ifolor-opus siitä paisui kun onhan tuo tyyppi koko vuoden kuitenkin jo ollut matkassa. Esikoisen ensimmäiseen vuosikirjaan pyhitin raskausajalle YHDEN sivun. Tällä kertaa yli puolet kirjasta käsittelee nimenomaan minun navanympärystääni. No mutta toisaalta, ensimmäistä raskauttani en edes kovin kummoisesti dokumentoinut. Nyt oli vähän lähtenyt lapasesta mutta onpahan sitten ainakin muistoja kansien välissä.

Käytin ällösöpösti samaa kansimallia kuin jäbänkin ensimmäiseen kirjaan aikoinaan.


Tammikuustahan se kirja alkaa. On positiiviset raskaustestit kuvattuna (kyllä, monikossa), ultrakuvia, vauvaa varten tekemiäni käsitöitä. Kesällä pengottiin äitiyspakkausta, hehkuttiin keskiraskauden hehkua, harjoiteltiin kantoliinojen sitomista jne jne.





Sitten odoteltiin viimeisillä voimilla äitiysloman alkamista ja kun se viimein alkoi, alkoi myös raskausmyrkytys, tietenkin. Ja ei kun osastolle.



Olin sairaalassa pari viikkoa ja siltä ajalta on ihan älyttömästi kuvamateriaalia. Jäbän kanssa en koskaan päässyt vierihoitoon enkä nähnyt koko vauvaa ensimmäisenä päivänä kuin ihan vaan vilaukselta, tällä kertaa otin siis kaiken ilon irti ja pidin aikaisin aamulla syntynyttä vauvaa paidan sisässä iltaan saakka. Ja otin kuvia. Todella paljon kuvia. Synnytyksestäkin on sitä todellista realismia värikuvina napanuorineen kaikkineen. Esikoisen synnytyksessä ei oikein ollut fiilistä kuvata kun tilanne oli mitä oli.





Ja sitten sitä arkea, sitä on kuvattu. Ja mikä minä olen päättään mitkä kuvat pääsee kirjaan ja mitkä jääkööt unohduksiin joten näitä sitten tosiaan on.





Joten ei siis ole todellakaan temppu eikä mikään saada koostettua nelikuisesta vauvasta yli 100-sivuisen opuksen.

Ja esikoisen kirjoja en edes lähde tässä avaan. Niin ei riittänyt tänäkään vuonna yksi. Tuli taas osa 1 ja osa 2, entistä paksumpina. On sitten ainakin mitä fiilistellä! :)

12 kommenttia:

  1. Apua kuinka ihana idea! Ja ihania kuvia. Voi että :)

    VastaaPoista
  2. Voi kuule, nämä kirjat ovat sitten arvokkaita kaukana tulevaisuudessa, kun tulee tyhjän pesän kriisi :-) Ihania kuvia!
    Suosittelen tallentamaan myös joskus pikkulapsiesi puhetta. Meillä on sellainen vanha C-kasetti nauhoitus ja sen kuuntelemiseen pitää roudata aina jostain muualta vanha soitin. Nuoriso haluaa kuulla sen aika ajoin, vaikka osaavat sen jo lähes ulkoa. Ja se kuunnellaan erityisesti silloin, jos kehiin on astunut uusi poika/tyttökaveri. Voi tätä hauskaa elämää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No varmasti! :) Kiitos! Ja juu, pitää tallentaa! Onhan sitä kaikenlaista videomateriaalia kyllä tullut otettuakin.

      Poista
  3. Mikä kerta kaikkisen ihana idea ja ihana kirja ja ihania kuvia! Sitä niin usein tulee itsekin harmiteltua, että miten vähän tulee otettua valokuvia, vaikka elämässä on niin paljon hetkiä, jotka haluaisi myöhemmin muistaa. Edelleen on valokuvat teettämättä reipas pari vuotta sitten pidetyistä häistä ja viime vuonna rakennetusta omakotitalosta..

    Rouva Yrjänä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näistä on hirvee homma tehdä ja maksaa ihan helvetisti mutta on se sen arvoista kuitenkin. Ei jää lapsuusmuistot koneelle lojumaan ja tuhoutumaan. Näitä kirjojakin on tuplana kun toiset versiot isovanhemmilla!

      Mutta kaikki ns omat kuvat onkin sitten teettämättä vuodesta 2008 asti...

      Poista
  4. Apua, haluan vielä yhden vauvan ihan vain tuon takia!! ihana kirja!! Miulla on kyllä monta valokuvakirjaa lapsista, mutta sellasii möllötyksiä vaan, tuommoinen fiilistely olisi ollut ihanaa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina löytyy hyvä syy tehdä vielä yks vauva :D Mä toisaalta haluaisin semmoset kirjat missä oisi vaan just hienoja möllötyskuvia täydellisine asetelmineen mutta kun mä nyt oon tämmönen niin mun lasten kirjatkin on vähän tämmösiä... Täynnä arkea ja puhelimella räpsittyjä tilannekuvia :D Ja sit muutama hienompi eteerinen kuva seassa ;)

      Poista
  5. Ihana kirja. Noilla kirjoilla on kyllä arvo arvaamaton. Siitä on iloa vuosiksi eteenpäin. Iin vanhemmille kuin aikanaan lapsillekin.
    Oma äitini teki pienimuotoisesti tuon saman meille kaikille neljälle sisarukselle. Nyt meistä on jo ensimmäinen täyttänyt sen 40 v. Nykyään nuo kirjat ovat vielä arvokkaammat kuin jokunen vuosi sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä :) Oon kyllä tyytyväinen itseeni kun olen jaksanut nää tehdä!

      Poista
  6. Ei vitsit.. oon aina ajatellut, että nämä tilattavat kirjat on jotenkin ankeita, mutta kaikkea kanssa! Nyt heti alkoi houkuttamaan koota (vielä näin jälkeenpäin) meidän kaksveen ekasta vuodesta vastaavanlainen! Kiitos vinkistä :) Ja onko vähän ihana toi giganttinen sukka! <3

    VastaaPoista