Sivut

sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Hoitopöytäasiat, osa 3

Virkkasin paketissa olleista Cotton Lyx -langoista säilytyskorin hoitopöydän (vieressä olevan lipaston päällä oleville) tilpehööreille.  Joku voisi tietysti kommentoida että kokemansa perusteella tavarat kannattaa levittää ympäriinsä eikä yrittää laittaa mitään nättiä mutta minähän en siitä välitä!

Kori on vähän vinkura koska pesin sen enkä mitenkään erityisemmin jaksanut sitä kosteana muotoilla.




lauantai 28. huhtikuuta 2012

Sukat!

Nämä valmistuivat jo raskaana ollessani mutta eivät pirskuta sentään mahtuneet jalkaan. Oli hyvin paha turvotus (rallallaa, raskausmyrkytys!). Mutta nyt kuulkaas, nehän sujahtavat koipiin joten sain kuvatkin otettua (lainajalkoja kyllä tarjottiin aikoinaan mutta mua ketutti koko juttu niin paljon etten jaksanut nähdä vaivaa)!

Ja ne on ihanat. Ihanat, ihanat, ihanat.

Ohje: Kaiso. Kirjasta Knitted socks east and west
Lanka: Gjestal Janne
Puikot: 3,5 mm





torstai 26. huhtikuuta 2012

Terveisiä minivauvalta ja uus pipo

Hoitoalustan päällisistä ei nyt ole kuvaa in action, koska nythän ne tosiaan on molemmat jo pyykissä sillä toiseen se pissasi salakavalasti jostain kainalon takaa ja toiseen heitti kunnon lentopaskat yöllä. Niinpä niin.

Mutta minivauva tarvitsee pipoa jottei palelisi ja ne kaikista pienimmätkin "nää nyt ei mahdu kenelläkään!" -pipot ovat aivan liian isoja! Niinpä kätevä äiti leikkasi paidan hihastaan palaset ja ompeli ne yhteen (alareunalle en tehnyt mitään huolittelua), näin saatiin kahdessa minuutissa vauvalle pipo. Oikeasti siihen olisi mennyt vain 1,5 minuuttia ellen olisi yrittänyt ensin ommella pistonpituudella 1 mikä oli jäänyt asetukseksi sen jättitaskun applikoinneista. Saumuri odottaa edelleen sitä päivää että saan aikaiseksi vietyä sen terän vaihtoon.



Ja tuon kun puklaa niin sitten leikataan toisesta hihasta uusi pipo. Ruma paita se oli anyway ja liian lyhytkin mutta voi miten mätsää ihanasti nenämahaletkun sävyihin :)

keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Hoitopöytäasiat, osa 2

Tämän kaava oli Suuri Käsityö -lehden numerossa 11-12/2011. Siinä se roikkui nauhoilla sidottuna pinnasängystä. Jotenkin kuvittelin sen about neljä kertaa pienemmäksi ja kun olin piirtänyt kaavat, katoinkin että WTF!!! No, siitä tulikin sitten vaikka pyykkipussi roikkumaan hoitopöydästä (tuo on siis jättimäinen tasku). Nauhojen tilalle laitettiinkin ruuvit pöytään ja se on siinä! Mutta siis järjettömän iso! Vaikka tähän olikin kaava enkä tehnyt isoa mitenkään omasta mittavirheestäni, silti alkoi huvittaan tää mun ikuinen ongelma. Mun tekemät sämpylät on limppuja, tekemiini "en käytä kaavaa, mittaan vaan" -hameisiin mahtuisi kaksi ihmistä jne. Ainut pieni ja siro asia mitä olen ikinä onnistunut tekeen, on tuo minun minivauvani. Ja sekin aika surullinen juttu kun tarkemmin miettii.






tiistai 24. huhtikuuta 2012

Hoitopöytäasiat, osa 1

Meillä on Ikean yksinkertaisin hoitopöytä ja siihen hoitoalustaan halvat ja rumat päälliset. Mutta ostohetkellä jo tiesin mitä niille teen. Suunnitelmissa ei ollut värjätä niitä vaaleansinisiksi pesemällä ne samalla kuin jotkut uudet värilliset potkuhousut mutta niin nyt kuitenkin kävi. Toteutin sitten senkin, mitä olin suunnitellut. Eli peittäisin ne sydänkuviot jotka eivät oikein miellyttäneet silmiäni. Kangas on vuosia vuosia vuosia sitten kirpparilta raahattu ja se on aika ohueksi kulahtanut mutta tällaisessa käytössä se ei haittaa ollenkaan :) Eli elukoita kehiin! (Tuo virtahepo on tarkoituksella perse pystyssä tuossa koska suorana se ei olisi peittänyt sitä alla olevaa kuviota.) Kiinnitin ne siis tiheällä siksakilla. Tuli paljon kivemmat vaikka värjäytyivätkin. Silittää en jaksanut, en edes sen takia että saisin edustavamman kuvan blogiin. Nyt on muutakin tekemistä. Vauva tulee huomenna kotilomille! :) Se että miksi tuossa pöydässä on tuo ruuvi, selvinnee myöhemmin, se asia vaatii vähän sitä silitysrautaa ;D




 


maanantai 23. huhtikuuta 2012

Punainen tukka ja perunamaa (viikon off topic)

Tajusin etten tosiaan ole enää raskaana joten kukaan, en edes minä itse, voi paheksua jos värjään tukkani (ja sormukset mahtuu taas, oi sentään!). Ja voi, miten kotoisan ihana punainen täällä taas! Otsatukan saksin ihan itse lyhyemmäksi. Ja ihanaihanaihanaihana R-Collectionin anorakki, oon niin pitkään halunnut sellaista. En välttämättä punaista mutta kun oli puoleen hintaan yksinäinen kappale oikeaa kokoa niin kotiäitipiheys iski ja siis kelpasi vähemmänkin täydellinen väri. Ja nuo kengät! (Skopunktenista, joku kuitenkin kysyisi)

Lähiömutsi on nyt valmis lähiömutseilemaan :)


 

 

 

 


sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Pupuhelistin

Tämänkin aloitin jo ennen kuin jouduin sairaalaan. Siitä jäi uupumaan toinen korva. Tein sen nyt valmiiksi. Kovin vauvaystävällinen helistin tämä ei ole koska kasvokirjonta jää varmasti käteen jos sitä vähän nyppii. Ja onhan tämä vähän turhan iso keskosen käteenkin, ehkä tämä on vain silmäniloa äidille ;)

Lankana sama kuin norsurievussa, Hjertegarnin Primevera cotton, 3 mm koukku. Sisällä sellainen pääsiäismunasisälmysjutska jossa muutama makaroni.

Ohje: Pupuhelistin




 

Muovipussipussi

Tähän oli ohje 101 ideaa -lehdessä, en muista että missä numerossa. Mutta netistä löytyy täältä. Mutta hei, tuohan on aivan naurettavan pieni! Mä oikeesti haluaisin olla kunnolla ekologinen hippi mutta en ole, minullakin on heikkouteni. Tosin tästä ongelmasta haluan kyllä lähinnä syyttää talouden toista jäsentä vaikka pakko se on myöntää että itsellänikään usein ei sitä kangaskassia ole aina mukana spontaaneja kauppareissuja varten. Ja melkein aina ne on spontaaneja. Voi voi. Joka tapauksessa, meille oli kerääntynyt vaatehuoneeseen aivan törkeä keko muovipusseja. Siis että vaatehuone oli käytännössä muovipussivarasto. Nyt kun halusin laittaa talvitakit sinne niin eipäs onnistunutkaan kun ne perhanan pussit vyörysi sieltä päälle. Oikeesti olin kyllä aloittanut tämän pussin tekemisen jo ennen kuin jouduin sairaalaan, siitä puuttui ihan vaan muutama sauma ja hurautin sen nyt sitten kiukulla valmiiksi jotta pääsen niitä talvitakkeja sinne tunkemaan.

laitoin alaosaan ihan vaan kuminauhan, yläosaan tuli kengännauha. Tein JÄTTIMÄISEN! Tuohon voisi kääräistä vaikka puolijoukkueteltan ja vielä pari makuupussia perään.







Ympäristövaaramerkin sutasin ihan vaan vapaalla kädellä koska olen laiska tekeen sabluunoja, varsinkin kun tämän ei ole tarkoitus olla missään esillä.







Ehkä tosta voisi vääntää vaikka imetystyynyn, on meinaan melkoisen massiivinen! Ja oon kyllä todellakin ihan kusessa noiden muovipussien kanssa, ei ikinä voi olla käyttöä noille kaikille! Toi helkkarinmoinen tötsä voi toimiakin mukavana muistutuksena siitä että se kangaskassi kannattaa muistaa ottaa mukaan!

lauantai 21. huhtikuuta 2012

Siellä se on :)

Piti käydä ihan paikan päällä ikuistamassa tämä ainutlaatuinen juttu. Eli siis Helsingissä, Esplanadin Finlayson-myymälän näyteikkunassa. Minun elefanttini ♥







Vähän harmi ettei siitä mitenkään käy ilmi että elefantissa on vetoketjutasku noille pikkuelefanteille mutta toisaalta, hankalahan se oisi siten näytille laittaakaan. Ensi viikolla siis Finlaysonilla Vekaraviikko, elefanttikamat halvennuksessa :)



perjantai 20. huhtikuuta 2012

Tehtävä

Etsi eroavaisuus, mun eri asentoa/ilmettä ei lasketa.





Ensin olin (tietenkin) että HAHAHAA!!! Mutta sitten alkoi säälittään, voi raukkaa :/

torstai 19. huhtikuuta 2012

Minivauvalle

Koska en (no ylläri) juuri nyt ole itse tehnyt mitään blogin varsinaiseen aihepiiriin liittyvää, onkin näppärää sitten esitellä muiden tuotoksia. Eli lahjoja mitä minivauvani on saanut!

Tuoreet tädit ovat olleet ahkerina. Tämä lintupeitto vilahti keskeneräisenä jossain aiemmassakin merkinnässä.


Ja tämä robottipeitto tuli minulle täysin yllätyksenä!!! No siis eihän äidin tarvikaan tietää vauvansa lahjoja etukäteen ;D


Aivan mielettömän upeita molemmat! :')

Ja te, jotka siellä nyt osoitatte sormella ja nauratte sitä etten sitten saanutkaan pinnasänkyä maalatuksi vaikka niin kovin uhosin että se nyt on äkkiä tehty. Niin, hävetkää. Minulla ei ollut sitä äitiyslomaa aikana ennen synnytystä vaan jouduin pakkolepoon ja nyt en ehdi koska eräs pikkuinen tarvitsee minua enemmän kuin pinnasänky maalia. Aina ei mene kuin elokuvissa.

Ja sitten vielä yksi lahja joka tuli lukijaltani! Kiitos vielä Aija! Tämä lämmittää mieltä niin kovin, en malta purkaa laatikon sisältöä vielä paikoilleen kun se on niin kiva aina ohimennessään kurkistaa sinne ja vähän pöyhiä että mitä siellä onkaan :)


Olen aloitellut neuleprojektiakin kun ajattelin että sairaalassa on aikaa neuloa. Mutta ei olekaan, koska pidän mieluummin vauvaa sylissäni kuin neulon :D Mutta bussimatkoilla sitten :)

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Nyt voisi nousta vaikka kusi päähän

Sillä niin tyytyväinen olen Blogistania-jaksooni, se oli tosi hyvä, paras!

Jeps. Jos joku sen nyt missasi niin siitähän tulee uusintojakin (älkää kysykö että milloin, voitte yhtä hyvin itse selvittää sen jostain kuin laittaa minut asialle) ja Areenassa on katsottavissa seuraavat 30 vuorokautta. Linkki siihen tässä näin, klik.

Ylen Olotilassa on mun esittely, tuosta klikkaamalla, kas noin ja ohje sukkapipoon tästä klikkaamalla.

Youtubessa on muuten soittolista Blogistaniassa soineista biiseistä. Innolla odotinkin että mitä biisejä mun jaksoon on laitettu ja oli ihan supermahtavaa kun heti pärähti Zen Cafe soimaan :D Listaan ei ole vielä lisätty mun jakson biisejä mutta eiköhän ne sinne pian ilmesty :)

Ärsyttää jos blogeissa laitetaan aina joka merkinnän jälkeen kysymys lukijoille mutta tän kerran, mitä piditte jaksosta? :D :D

Blogimerkinnässä pitäisi olla joku kuva mutta nyt jää sekin, kiire lypsylle ja nukkumaan!

tiistai 17. huhtikuuta 2012

HUOMENNA!!!








Keskiviikkona 18.4.2012
YLE TV2
klo 19:30

Ja sen jälkeen Yle Areenassa!

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

KIITOS :)

Olen aivan äimistynyt miten paljon olen saanut onnittelukommentteja! Älyttömän suuri kiitos jokaiselle! Kuten varmaan ymmärrätte, nyt ei ole resursseja vastata joka viestiin erikseen vaikka niin tahtoisinkin kovasti tehdä. Pääsin tänään kotiin mutta vauva on vielä pitkään sairaalassa mikä tarkoittaa sitä että huomisesta lähtien vietän varmasti erittäin erittäin erittäin suuren osan ajastani hänen luonaan. Hän tosin tietenkin nukkuu suurimman osan ajastaan joten saas nähdä millaiseksi arki tästä muodostuu. Pikkumies on älyttömän reipas ja kiittääkin tässä kaikkia onnittelijoita coolisti valohoidon jäljiltä lasit otsalla.

Hän osasi näyttää sormillaan kuinka monta päivää vanha hän on.


Ja pipo piti suoristaa ennen virallista poseerausta


Kukkuu!


Näistä kuvista huolimatta tästä ei tule vauvablogia eikä keskoslapsen surkuttelu/tukiryhmä -blogia. Se mun piti kuitenkin vielä tarkentaa että lapsi ei syntynyt spontaanisti keskosena vaan asiaan käytettiin vähän dopingia koska raskausmyrkytykseni meni niin pahaksi että pikkuisen todettiin olevan parempi jatkaa kasvua kohdun ulkopuolella. Ja nyt siis molemmat voivat oikein mainiosti :)

perjantai 13. huhtikuuta 2012

Melkein kuin Strömsössä












Tyypin ranne on saman paksuinen kuin mun raskausmyrkytyksen turvottama sormi



maanantai 9. huhtikuuta 2012

Elefantti

Muistanette varmaan tarinan lapsuuteni rakkaasta possusta ja sen että miten se liittyy Finlaysonin uudelleen tuotantoon tulleeseen Elefantti-kankaaseen. Nyt on se hetki kun näytän mitä sain aikaiseksi :)

Se on iso elefantti jolla on vatsassa pikkuisia elefantteja. Tästä tuli hirmu suloinen, tosin se ei pysy pystyssä mutta ehkä se on ihan normaalia jos on viimeisillään raskaana ;)














Elefanttiäiti vauvoineen on nähtävillä Helsingin Esplanadilla sijaitsevassa Finlaysonin lippulaivamyymälässä viikolla 17 jolloin siis siellä vietetään Vekaraviikkoa :)

Ja kuten yhteistyöprojekteihin yleensä, tähänkin liittyy alennuskoodi! Eli koodilla

M283G1FF

saatte 30 % alennuksen metrikankaista (eli myös Elefantista!). Koodin on voimassa Finlaysonin verkkokaupassa tämän viikon eli 15.4. asti. Metrikankaat löytyvät tästä linkistä, klik!

Finlaysonilla näyttäisi olevan muitakin tarjouksia; huhtikuun loppuun saakka pussilakanat, aluslakanat ja tyynyliinat -25 % eli sieltä sitten Elefanttilakanoita kehiin! Itse ajattelin vauvalle niitä sinisinä kun meidän parisängyssä on jo keltaiset :) Ja onhan noita muitakin ihania!!!

Niin joo, tässä Vekaraviikon Elefanttijutussa on mukana myös Weekdaycarnival -blogi! Taas aivan mielettömän tasokkaaseen seuraan olen siis päässyt räpellyksieni kanssa, ei voi muuta kuin olla superinnoissaan :)

torstai 5. huhtikuuta 2012

Päivät 2, 3 ja 4

Ja aiheet siis tulevat täältä.

Kevätkukkasista sen verran että nykyään täällä päin maailmaa asuessani tietenkin ne valkovuokkomeret ovat aivan mielettömän henkeä salpaavia mutta ainahan näissä asioissa kuitenkin se lapsuusmaisema vie voiton, sielläpä ei valkovuokot kukkineet. Kevät oli se tunne kun bongasi ensimmäisen leskenlehden jokirannasta :)