Sivut

tiistai 21. elokuuta 2012

4 keskeneräistä

Piipadoossa haastettiin minut näyttämään 4 keskeneräistä työtä. Tuolta kaappien kätköistä ja vaatehuoneen perukoilta olisi löytynyt vaikka mitä marinoitunutta mutta laiskana kuvasin sellaisia mitkä ovat ihan tässä hollilla :)

Tämä niistä kuitenkin vanhin. Aloitin tän raskausaikana, siinä vaiheessa kun ei itse asiassa enää tuntunut erityisen mukavalta istua lattialla ja sommitella noita tilkkuja. Tarkoitus oli päällystää näillä ruma piknikpeitto mutta kesken jäi eikä kyllä ole oikein ehtinyt koko kesänä mitään piknikkejä miettiin joten ei ole tullut tartuttua toimeen. Mutta se on kyllä oikeastaan väritykseltään sen verran synkkä että voishan siitä tehdä torkkupeiton päällisen syksyksi. Tai jotain. Taisi muuten ollakin niin että mulla meni hermot kun olin (YLLÄRI!) laskenut neliöiden koot väärin eikä ne menneetkään tasan peiton mittoihin :D Tän kanssa kävi myös ikävä värjäytymismurhenäytelmä kun pesin kankaat ennen kuin aloin leikkeleen.


Tässä on tekeillä vauvanpeitto pikkujäbälle talveksi. Ihan vaan koska sillä on nyt vaan puuvillalangoista virkattuja/neulottuja ja halusin jonkun pehmoisen ja lämpöisen tilkkuhomman tehdä. Tarttis käydä siis kangaskaupassa hakeen sitä makuupussin näköistä kangasta, ketuttaa jo valmiiksi, pitää ostaa jostain palalaarista kun ei myyjiä ikinä kiinnosta tulla leikkaan mulle pakalta mitään. Tulipas muuten epätarkka kuva :/


Vauvaltahan ei tosiaan peitot tule loppumaan kesken ikinä! Tässäkin sellaista tekosillaan. Oon tästä projektista niin innoissani ettei mitään järkee :D Kuitenkin loppua kohden on alkanut tahti hidastua, inhottavimmat jutut siis enää tekemättä. Tästä ajattelin kirjoittaa ihan ohjeenkin kunhan saan ton ensin valmiiksi :)


Tämä tuubihuivin tekele on yhtä saumaa vaille valmis. Mutta toistaiseksi siis kesken.


Tarttukaahan haasteeseen, en jaksa erikseen ketään nimetä :)

14 kommenttia:

  1. Tosi hyvä haaste, sopii hyvin tällaisiin askartelublogeihin. Tekis mieli ottaa haaste vastaan ja taidanpa ottaa...

    Tuo neulonnassa oleva justka vaikuttaa aika mielettömältä. Odotan innolla et näen sen valmiina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on aivan mieletön! Voi kunpa jaksais rutistaa vielä ne epämieluisat osat siitä!

      Poista
  2. Moi, lueskelen aina silloin tällöin blogiasi. hauskaa. mutta ota pois ne tummat palaset siitä vauvan peitosta, ne kun ei yhtään sovi niitten muitten kanssa ja ne oikeesti melkein teki kipeetä silmille. linnut ja norsut on tosi ihania

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etkö ole kuullut sanontaa että keskeneräistä työtä ei saa arvostella? ;)

      Poista
  3. Kiva nähdä että muillakin on keskeneräisiä töitä...

    Vauvan tilkkupeitosta tulee kiva myös jos laitat taustakankaaksi flanellia ja väliin fleeceä. Niin minä olen tehnyt.

    Tuo sanonta on muuten hassu. Eikös se just keskeneräistä pitäiski arvostella kun eihän valmista työtä enää voi muuttaa. En ollu itekään ajatellu niin mutta appiukko kerran tuumas noin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noo mut pitää sit anyway käydä ostamassa sitä fleeceä :D Mulla on kyllä ylimääräistä torkkupeittomatskua mitä vois laittaa väliin mutta päästää niin kovasti punaista väriä pesussa etten uskalla käyttää sitä.

      Onhan tuo sanonta tavallaan hassu mutta toisaalta kuitenkin keskeneräinen on keskeneräinen eikä silloin voi vielä tietää miltä se lopulta tulee näyttään :) Ei nyt liity just tähän tapaukseen mutta monesti viimeistely tekee ihmeitä.

      Poista
  4. Moikka,
    musta ne violetit tilkut on juuri kivaa kontrastia vaaleampiin tuossa vauvanpeitossa :)
    Tuubihuivi on mun suosikki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kontrastiksi minä ne ajattelinkin :)

      Poista
  5. Moikka!

    Tosi kivan näköisiä! Mutta hei, koska ajattelit taas tehdä neulegraffoja seuraavan kerran? :) Pistin sulle meiliä aiheeseen liityen, toivottavasti ehdit palailemaan pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa-a :D En ole sen tarkemmin suunnitellut, joskus aina käy mielessä että pitäs tehdä mutta on niin paljon muutakin. En ole huomannut saaneeni meiliä. Milloin olet laittanut?

      Poista
  6. Tartuin haasteeseen, hauska juttu, kiitosta vaan.
    http://rynttyliisa.blogspot.fi/2012/08/4-keskenerasta.html

    Hyvä blogi sulla, jos en oo ennen asiasta maininnut. :-)

    VastaaPoista
  7. Hyvä huomata, että muillakin jää hommat joskus jumittamaan! Toi puikoilla oleva näyttää kyllä herkulta ja tuubihuivin voisi samantien omaan kaulaani kietaista! :)

    -piia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puikoilla oleva valmistuu ihan just kohta! :D Saas nähä milloin saan sen kuvattua kun tosta en haluis mitään tärähtäneitä kökkökuvia ja vaatii kuvausrekvisiitaksi meidän parvekevaunut enkä saa yksin kannettua niitä täältä kämpästä alas :D

      Poista