Sivut

lauantai 4. huhtikuuta 2009

Sateinen lauantai

Kävin Helsingissä. Vaikka satoi, halusin vaan kävellä Töölönlahden ympäri. Se on niin kiva.

(Tämä eka kuva on eiliseltä, Tikkurilan asemalta, mutta laitan sen tähän koska ei mitään järkeä sitä erikseenkään laittaa.)


Muovipusseista virkattu


Tämän olin suunnitellut laittavani pystypäin, mutta halusinkin sitten laittaa tuohon vaikka se nyt näyttää hölmöltä, kun on lyhyt ja leveä.


Tässä loppui lanka kesken kiinniompelun ja jouduin kaivaan laukun pohjalta aivan erivärisen langanpätkän, jolla tein sen loppuun. Noloo. Toivottavasti kukaan ei pyöritä sitä niin, että se sauma tulee eteen x)


8 kommenttia:

  1. Heh, et ole ainoa jolta on joskus lanka loppunut kesken! Se mun Hämeensillan työ oli tosi pitkään kiinni lilanpunasella vaikka koko työ oli vihreä. :D

    Ja aina niillä ihmisillä on himo kääntää työt väärinpäin! En tajua miksi.

    VastaaPoista
  2. Yleensä jätän ihan törkeen pitkän langan ompelua varten ettei vaan lopu kesken, mutta nyt ajattelin että kun ne liian pitkät langat on niin hankalia, niin jätänpä nyt vähän lyhyemmän. Fail :D

    Kävitkö myöhemmin vaihtamassa langan vai onko se edelleen lilanpunaisella? Mä en jaksaisi :D

    Niinpä! Ja kaikki pitkät pitää rytätä mytyiksi. Ja korkealle nostetut vetää alas. Mutta siskoni sanoi viisaasti, että ainakin ne ovat sitten inspiroineet ihmisiä, ne on huomattu :]

    VastaaPoista
  3. Hyvä idea toi muovipusseista virkattu neulegraffiti. :) Ja noi magneettigraffititkin on tosi kivoja. :D Tähän mennessä oon tehny magneetteja vain jääkaapin oveen, eikä ole tullut mieleenkään, että niitä voisi kiinnittää muuallekin.

    VastaaPoista
  4. Harmi vaan, että useimmat muovipussit on todella tylsän värisiä eli valkoisia :/ Mulla on jääkaapin ovi ihan täynnä magneetteja ja oon tainnu niitä kaikille kavereillekin tehdä niin paljon, että taitaa riittää xD

    VastaaPoista
  5. Kahvipusseistakin saisi aika hienoja graffiteja. :D

    VastaaPoista
  6. Totta :D Mutta ne ei kyllä jousta yhtään.

    VastaaPoista
  7. Norsis, Töölönranta on huippuhyvä paikka graffiteille. Siellä nimittäin lappaa väkeä tosi paljon. Tietysti uhkana on silloin myös graffiteiden häviäminen tai tuhoaminen. No, siellä ne nyt kuitenkin ovat. Hienoja!

    Kävin keskiviikkona kaupunkikävelyllä ja bongasin Kauppatorin rannalta sinun neulegraffitin jota etsin joskus talvella kissojen ja koirien kanssa enkä löytänyt. Nyt löytyi helposti, kun oli valoisaa. Bongasin myös Pötkylöitän ihanan majakan. Löysin myös sinun graffitisi sieltä Kiasman nurkalta. Kyllä nuo graffitit ilahduttavat mieltä kovasti!

    Bluesea

    VastaaPoista
  8. Siellä oli kyllä vaikka miten monta paikkaa, jotka kaipaisi kovasti neulegraffitia :D Ja lenkkeilijöitä ja muita hengailijoita kyllä piisaa. En usko, että tuollaisissa paikoissa niitä silti pahemmin revitään, luulen että kaikenmaailman asemat ja kauppakeskukset on pahimpia.

    Mahtavaa, jos kauppatorin graffitit ovat vielä paikoillaan! :) :) Mäkin kävin katsomassa sitä Kiasman viereistä graffitiani, joku oli vetänyt sen alas enkä iljennyt koskea siihen nostaakseni sitä ylös kun varmaan on koirat siihen kusseet :P

    VastaaPoista