Sivut

tiistai 26. heinäkuuta 2016

Ronttopuisto

Mies ja esikoinen olivat viime kesänä lomailemassa sukulaisen mökillä Heinävedellä ja olivat käyneet sieltä käsin samalla paikkakunnalla sijaitsevassa Ronttopuistossa. Puiston juttuja ja mökkeilyä on fiilistelty koko vuosi ja tänä kesänä minäkin pääsin mukaan, viime vuonna kun oli miehen kanssa eri aikaan kesälomat ja sitten oli se loppuraskauskin siinä.

Ronttopuistoon oli siis päästävä ja olipas se hauska paikka! Vanha oikea vene hiekkalaatikolla, traktori, rautaveistoksia vai miksikä niitä kutsutaan, oli PALJON. Ja siellä oli kanoja ja kaneja! Ja kahvila. Juuri sellainen vähän kreisi ja erilainen paikka josta ei voi olla tykkäämättä!





En löytänyt virallisia kotisivuja mutta Facebook-sivu puistolla ainakin on.




En ottanut kuvia sillä ajatuksella että tekisin välttämättä blogipostausta joten nyt harmittaa että nämä nyt ovat vähän mitä on mutta eihän tätä voinut sittenkään jättää bloggaamatta! Kannattaa poiketa jos sattuu huudeilla liikkumaan.


Meillä oli kyllä tosi kiva loma vaikka lomaväsymys alkoi itselläni ainakin jo painaa joten ei minusta ainakaan mitään apua tainnut missään asiassa olla, siinä oli täysi työ että sai lapset suurinpiirtein viihdytettyä jotta pysyivät pois metkuilusta.

Melkein viikko siis oltiin reissussa ja nyt onkin sitten otettu vähän rauhallisemmin. Pakko vielä blogissakin mainita että meidän reissun aikana meillä oli käynyt siivouskeiju! Kämppä jäi hirveään kuntoon kun lähdettiin vaikka yleisesti ottaen haluaisin noudattaa tapaa että siivotaan ennen lähtöä sillä on ihanaa palata puhtaaseen kotiin. Nyt ei vaan tuntunut riittävän resurssit siivoukseen ja ahdisti jo etukäteen se läävä mikä sitten odottaa. Kirjoitin siitä someen ja kun tultiin kotiin, olikin kaikki siivottu! Ei oikein sanat riitä kertomaan sitä reaktiota, sitä onnea ja kiitollisuutta! Aivan mahtava yllätys!

maanantai 25. heinäkuuta 2016

Tärkeintä ei ole valmiit sukat vaan sukista jääneet jämänöttöset

Minäkin hurahdin. Melkeinpä kaikissa, siis ihan kaikissa, kotimaisissa ja ulkomaalaisissa podcasteissa joita seuraan tai olen katsonut vähän ja todennut että en ala seuraan, neulotaan The coziest memory blanketia. Monta kuukautta olin sitä mieltä että ihan hirvittävän rumia ja en minä vieläkään sisälle semmoista peittohirvitystä ottaisi mutta tiedättekö kun kummasti alkaa silmä tottuun asioihin joita joka tuutista syötetään. Niinpä sain ajatuksen että mun on ihan pakko saada tuollainen rattaisiin syksyksi. Eli aika pientä siis teen, vaunupeittoa.

Näissäkin kuvissa apuna tosiaan 11 kuukautta vanha assistentti.


Peitolle on siis kirjoitettu ihan ohje mutta ideana on siis neuloa ns dominoneuletta, johon löytyy kyllä ohjetta ihan joka paikasta, esim Novitalta ja Dropsiltakin. Tämän peiton ajatuksena on siis neuloa jämälangoista muistopeittoa. Itse otin silmukkamäärät suoraan ohjeesa eli 23 silmukkaa molempiin reunoihin. Mutta koska minulla ei ole riittävästi pelkästään fingering-paksuisia jämiä, olen surutta neulonut sekaan myös "Nalle-vahvuisia", poimin niihin vain 20-21 silmukkaa ja teen 3 mm puikoilla ne ruudut, kun sitten taas ohuemmat teen 2,5 mm puikoilla. Ruuduista tulee saman kokoisia, paksuuseroa vain on mutta se ei haittaa. Lisäksi varmuuden vuoksi neulon ne paksummat keskelle peittoa, enkä reunoille.


Peittoprojektin innoittaman mun on tietenkin ollut pakko neuloa sukiksi varaston lankoja jotta saan niistä ne jämät. Yritin taas harjoitella sitä kokoa 38 mutta liian isot tuli. Nämä neuloin raidoittaen kahdesta eri sävyisestä Gründl Hot Socks Diamond mit Merino -langasta jotka ostin viime syksynä Lentävästä Lapasesta juurikin tällaisia sukkia varten mutta eivät sitten inspiroineetkaan heti vaan vasta nyt kun halusin niitä lankoja peittoonkin mutta olisi tuntunut väärältä ottaa täysistä keristä. Motivaattorinsa kullakin :D



Peiton vuoksi olin siis todella iloinen myös neulefestareilta saaduista minivyyhdeistä sillä ne pääsevät myös muistoiksi peittoon.



Minulla on nyt noin puolet ruuduista neulottuna mutta kokoa pitää ehkä arvioida sitten vielä uudelleen, onneksi tätä voi jatkaa loputtomiin eikä tarvitse heti aloittaessa tietää montako tarvitsee!


Ja olen sen verran huijannut että olen ottanut jämäpussit lainaan myös siskoltani (ja tosiaan lainaan, jämäroskikseksi en ala vaan vien loput takaisin). Hän kysyi että no mitä muistoja nuo minussa herättää.  No sitä, että istuin hänen sohvallaan neulomassa hänen luksuslankajämiään omien halpalankojeni sekaan samalla kun hän valmisti ruokaa ja kaitsi lapsiani, just ihana muisto! ;) Ja onhan monista niistä langoista neulottu mun lapsilleni vaatetta ja sukkaa.

Toistaiseksi siis joka neliö on eri kerästä mutta varmasti loppua kohden tulee jo tupliakin.

lauantai 23. heinäkuuta 2016

Koli vs E.coli

Tunnen "bakteerialan ammattilaisena" pakottavaa tarvetta käyttää nyt koko ajan tätä kolibakteerivitsiä eli pääsin nyt Kolille ihan paikan päälle pelkän mikroskoopista ihailun sijaan.


Oltiin siis miehen puolen sukulaisissa Pohjois-Karjalassa ja käytiin päiväretkellä Kolilla. Ja ihan siis turistimeiningillä tarkoituksena vain ihailla maisemia Ukko-Kolilta ja kävellä joku parin kilometrin pätkä ja jos hyvin sattuu, paistaa makkaraa. Ja niin me teimme.



Tiesin kyllä että Koli on tottakai turistikohde mutta yllätyin silti funikulaarista ja hotellista, todellista ulkomaan meininkiä, siis sen lisäksi että Länsi-Suomen kasvatit ollaan näillä huudeilla muutenkin kuin ulkomailla.




Ja kyllä ne maisemat olivat juuri niin henkeäsalpaavat kuin on annettu ymmärtääkin! Niin kaunista! Lapsi tepasteli portaita huipulle paljon minua edellä ja huuteli että äiti äiti, täällä on todella kaunista! Niin onkin, rakas, vaikka en vielä nähnytkään.



Korkealla oltiin, sen kertoivat poksuvat ja rätisevät korvani. Huipulta käveltiin lähimmälle nuotiopaikalle ja onhan se selvää että kun huipulta lähtee niin suunta on vain alaspäin, eli takaisin pitää tulla ylöspäin. Vähän meinasi kauhistuttaa 1,5 kilometrin jälkeen mutta turha sitä etukäteen on murehtia. Jäbä söi naama sinisenä mustikoita ja totesi lopuksi kun kysyin että mikä oli parasta, että mustikat. Niinpä tietysti.



Nuotiopaikka löytyi ja arvatenkin siellä oli jokunen muukin tyyppi. Syötin vauvan ja hän hermostui kun olisi pitänyt päiväunille ruveta kantorepussa. Vauvahan tosiaan nukahtaa sinne hyvin tyytyväisenä spontaanisti mutta jos yritetään päiväuniaikaan reppuun laittaa nukkumaan niin sen sitten kuulee kilometrien päähän mitä mieltä asiasta ollaan. Huudolle ei meinannut tulla loppua millään. Yritti varmaan kertoa että haluaisi rattaisiin, ostoskeskukseen shoppaileen ja juomaan lattea.

Oltiin jo saatu nuotiomme hyvälle mallille syttymään mutta ulkomaalaiset turistit halusivat ilmeisesti aivan välttämättä alkaa siitä huolimatta veisteleen kiehisiä ja sytyttään kaarnanpalasia tuluksilla ja sitten kyhätä mininuotio 10 cm päähän meidän nuotiosta. Kyllä siinä suomalainen itsetunto meinasi kokea kolauksen.


Vauva itki edelleen kun lähdettiin kiipeään mäkeä takaisin ylös. Annoin kantorepun miehelle ja kuvittelin jostain syystä itse pääseväni vähemmällä mutta vaikka esikoinen jaksaakin kävellä helposti 6 km reittejä tasaisella maalla, oli 1,5 km suoraa nousua kuitenkin liikaa ja sain puuskuttaa sieltä ylös 4-vuotias lisäpaino olkapäilläni istuen. Vauva kuitenkin nukahti. Hengissä selvittiin ja aika kultaa muistot. Henkinen kärsimys ja fyysinen koitos unohtuivat taas kun Ukko-Kolin maisemat aukesivat edessä. Käytiin vielä Luontokeskus Ukossa jonne pääsi Museokortilla mutta siellä meni sen verran kuppi nurin että lienee parempi etten juuri kommentoi asiaa sen enempää.

Mutta nyt on Koli nähty eikä varmaan tarvitse edes jatkaa meriittilaulua  (oon mä juonut viinii Wienissä, ollut järven päässä Järvenpäässä) millään nasevalla kolipätkällä koska joimme vain mukana tuomaamme vettä.



Ja kyllä, Koli on kauniimpi kansallismaisemana kuin preparaattina mikroskoopissa. Kannattaa käydä katsomassa, aivan ehdottomasti!

perjantai 22. heinäkuuta 2016

Lasten Kaivos Outokummussa

Nyt kuulkaas huh huh! Käytiin sellaisessa teemapuistossa että jäi kevyesti Muumimaailmakin kakkoseksi. Tai riippuu toki ehkä vähän siitä kuinka kova Muumifani on.


No mutta kuten on yleisesti tiedossa, meillä ainakin asuu muutama junafani ja yksi pieni sellainen on myös erityisen kiinnostunut tunneleista ja ylipäätään kaikesta mihin liittyy raiteet. Oltiin kuultu että Outokummussa on tosi kiva Lasten Kaivos ja se näytti nettisivujenkin perusteella just eikä melkein huikealta mestalta mutta totuus oli jotain silti paljon suurempaa. Siis VAU MIKÄ TEEMAPUISTO! Niin oli kyllä jokainen pienikin juttu vimpan päälle teeman mukaan vai mitä mieltä olette?

Ulkona oli mm rinnerikastamo - ja kaivostornikiipeilytelineet, tuttua Lappset-leikkipuistovälinettä mutta kustomoitu ikään kuin pienoismalliksi alueen aidoista rakennuksista.  Kiipeilytelinekompleksissa oli myös aidon näköinen prosessinohjauspaneeli josta nappeja painamalla sai mm räjäytysääniä. On meilläkin päin yhdessä leikkipuistossa pieni hiekankuljetusjuttu mutta se kalpeni kyllä mennen tullen verrattuna siihen mitä täällä on. Näiden lisäksi oli muitakin leikkipuistolaitteita ja polkuautorata.





Sisällä oli hiekankuljettimia myös ja lisäksi aivan törkeen hieno rata jossa hiekkaa sai lykkiä vaunuilla raiteita pitkin ja siellä oli tunnelikin. Siis meidän lapset olivat tästä aivan pähkinöinä, myös vauva joka pääsi kyytiin kun löydettiin vaunu jota ei saatu yrityksistä huolimatta kipattua. Siis kertakaikkiaan huikea!




Ja mitä olisi kaivosteemapuisto ilman aitoa kaivosjuna-ajelua? Niin ei mitään! Juna oli siis alkuperäinen mutta rata rakennettu myöhemmin. Junakyytiin pääsi pienestä lisämaksusta.



Koska paikassa oli myös kaivosmuseo ja koko alue siis vanhaa kaivosaluetta, oli miljöö todellakin kohdillaan. Pojat kiipesivät korkeimpaankin torniin. Alueen hampurilaisravintolakin testattiin ja hyväksi havaittiin. Ei ollut mitään kämästä pikaruokaa se.





Kaivosmuseossa oli toki myös kaivos.





Jos nyt ihan pakko on jotain negatiivista keksiä niin puistossa ei oltu kovin hyvin huomioitu pikkusisaruksia. Monella kun varmasti semmoinen pikkuavec sattuu oleen matkassa niin vauvoille oli lähinnä hiekan syömistä ja hiekkalelujen imeskelyä. Jo vaikka yksi vauvojen keinu pelastaisi paljon. Ja vähän ehkä jotain aidattua leikkialuetta minityypeillekin.


Esikoiselle paikka oli kyllä aivan nappivalinta. Viime kesänä ei varmasti olisi vielä saanut ihan kaikkea irti paikan leikkimahdollisuuksista joten en suosittele välttämättä alle 4-vuotiaille. Mutta muuten ehdottomasti käymisen arvoinen paikka! Että jos sielläpäin liikutte niin en sano että poiketkaa vaan että varatkaa päivä tätä varten, mekin olimme siellä muutamaa minuuttia vajaat koko aukioloajan eli 8 tuntia. Ja oltaisiin viihdytty pidempäänkin. Tässä postauksessa ei siis todellakaan tullut kattavaa raporttia, niin paljon siellä oli kaikkea.

Ja ei siis ihan vain tämän takia ajettu 400 km suuntaansa vaan oltiin näillä suunnilla sukuloimassa. Ja luulen että jäbä pitää nyt huolen siitä että aletaan vieraileen tällä puolen Suomea vähän useamminkin.

torstai 21. heinäkuuta 2016

Sukkia

Molemmat siskoni kasvivärjäävät lankoja joka kesä ja itse en ole erityisesti ollut kiinnostunut muuta kuin seuraneidiksi sillä ne vaalean vihreät ja ruskeat eivät ihan ole meikäläisen värimaailmaa. Nyt kuitenkin oli semmoinen sävy että minäkin kiinnostuin kummasti! Sipulinkuorilla värjäten saa siis todella intensiivisen kaunista punaruskeata sävyä mutta nämä kerät olivatkin värjätty sipulinkuoriliemellä josta oli jo värjätty yksi vai oliko jopa kaksi erää. Eli ihan se jämäliemi ja silti näin kertakaikkisen upean mahtavan kirkas semisolidi keltainen! Aivan paras!


Pohjalankana värjäyksessä oli Dropsin Fabel. Neuloin 2,5 mm puikoilla, ohjetta en käyttänyt. Olin nähnyt jollain työn alla sukat jossa tällaista vinoraitaa jossa kaksi reikää vierekkäin ja tein sitten sellaiset kuvan perusteella. Nämä ovat kuitenkin herättäneet niin paljon kysymyksiä (mikä ihana lanka? Mikä ihana malli? No siskon värjäämä ja hatusta vedetty) että etsin käsiini sen ohjeen jolla niitä sukkia oli tehty joista inspiraation näihin otin. Eli Anastasia Socks Ravelryssa (ilmainen ohje ja pelkän kaavion perusteella varmasti jo onnistuu).  Vastaavaa löytyy myös Niina Laitisen Tenkkapoo-sukista (myös ilmainen).


Viimeisen reikärivin olisi voinut jättää kyllä pois, nyt pelkään että on aika heikoilla jos jää varpaankynnet pitkiksi. Lisäksi kuviossa näkyy todella ikävästi puikkojen vaihtumiskohdat. Olisi pitänyt tehdä magic loopilla (jota en ikinä tee) tai sitten siirrellä silmukoita puikoilta toisille kuvion edetessä. Noh, eiköhän pahimmat kohdat sitten käytön ja pesujen myötä tasaannu.



Kertakaikkiaan ihanat sukat. Etenkin tuo väri!


Ja ei, en ole raskaana, olen vain jättänyt vatsan muistoksi. Muuten kiva kuva joten en pömpän takia jätä julkaisematta, koittakaa kestää.

Mutta hei, laitanpa samaan postaukseen vielä toisetkin sukat. Nimittäin kokoa 38! Kun esittelin äidilleni neulotut Monkey-sukat, kommentoi mieheni sisko että kukahan tekisi hänellekin. En yleensä ikinä tartu vihjeisiin koska pyynnöstä tekeminen on yleensä ottaen stressaavaa ja siten vastenmielistä ja kun omiakin projekteja on jonossa aina niin paljon, ei vaan houkuta. Mutta nyt sattui käymään tuuri sillä innostuin ja kyllä, neuloin! Oltiin menossa pitkästä aikaa kyläileen ja ajattelin että siinäpä oiva tuliainen. Ja niistä ilmeisesti sitten taisi tosiaan tulla oikean kokoiset! Hurraa!



Malli: Cookie A: Monkey (kirjasta Knit. Sock. Love)
Lanka: Arwetta Classis
Puikot: 2,5 mm



Hei tonttu-ukot hyppikää, nyt on riemu raikkahin aika!