Sivut

sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Muita ihania marrassukat

Muita ihania -blogissa oli taas ihana sukkayhteisneulonta ja mulla sattui oleen aivan täydellisesti toisiinsa sointuvia jämälankoja. Osa kyllä loppui tai ainakin uhkasi loppua kesken, joten varren kuvioita on vähän lyhennetty. Tällä kertaa en yrittänyt soveltaa ja kikkailla, jotta saisin näistä oman jalkani kokoiset vaan tein suosiolla lahjalaatikon täytteeksi.



Puikot: 3 mm
Langat: Vuorelma veto, Gjestal Maija, Novita Nalle, Regia 6-fädig



Ihanat! 

lauantai 18. marraskuuta 2017

The kässämessupostaus

Sisäänpääsy anottu bloggaajastatuksella ja se myönnettiin postausta vastaan

No niin kuulkaas, on taas ollut jokavuotisen Suomen Kädentaidot -messujen aika. Itse kävin Tampereella sekä perjantaina että lauantaina. Kiitos VR:n puoli-ilmaisten säästölippujen, sniidailin hotellin kanssa ja tulin kotiin yöksi välillä. No, jos rehellisiä ollaan, niin olisin ottanut hotellin, jos olisi ollut jossain huone jäljellä vielä siinä vaiheessa, kun päätin messuilla kaksi päivää. Mutta junaliput olivat halvat, siitä ei päästä mihinkään.

Yleensä olen suunnitellut messuvierailuni vähän paremmin, tulostanut kartat ja merkannut niihin, mitä on missäkin. Nyt lähdin ihan vaan hengaileen ja tapaan ihmisiä. Jumppatrikoot ja lenkkarit takasivat hyvän turnauskestävyyden.

Yksi eniten odottamistani jutuista messuilla oli Sanna Vatasen uusi kirja: Bää ja siihen liittyvät näyttelyt. Kirjassa on siis tehty kaikki ohjeet suomalaisesta villasta ja siinä on hyvin paljon kuvia lampaista. Itsehän en ole suomenlampaanvillan ylin ystävä ja muutamaa Tukuwoolhairahdusta lukuun ottamatta en pässinpökkimää ole käyttänyt. Mutta Sanna Vatanen! Hitsi että oon fani! Ryntäsin heti ensitöikseni hehkuttaan hänelle, kuinka aikoinaan rakastin hänen jämälankakirjaansa valtavasti ja luettelin, mitä kaikkea siitä oon neulonut ja ah! En muista olenko koskaan ennen tuolla tavoin rynnännyt fanittaan ketään livenä. Tuskin. Mutta tykkään Sannan tyylistä ja neuleista ja ne on todella tunnistettavia, lehdistäkin helposti bongaan, jos on.

Mutta tosiaan, Bää! 





Kävin molempina päivinä neuletubetusfanitusmiitissä ja perjantaina istahdettiin hengähtään C-hallin katsomoon bloggaajakavereiden kanssa. Nautittiin myös kuohuviinibaarin antimista. Kuinka siistiä oikeasti, että messuilla on kuohuviinibaari? Niinpä! Perjantaina messujen jälkeen kävin vielä syömässä ja tuopillisilla Nupu nupu -blogin Marian kanssa. Oi että oli kyllä parhautta! Olin jo sen verran väsynyt kuitenkin, että mietin jo, pitäisikö jäädä lauantaina vain kotiin, sillä olin mielestäni ehtinyt kiertään messut jo ihan hyvin perjantainakin. Päätin kuitenkin tulla, koska olihan ne junaliput jo ostettu (vaikka halvat olivatkin) ja eihän sitä neuvoteltua lapsivapaata hukkaan sovi heittää! Ja varsinkin kun tiesin, että näkisin lauantaina monta sellaista bloggaajakollegaa, jotka eivät perjantaina vielä olleet paikalla. Niinpä kävin kotona nukkumassa lyhyet yöunet ja otin junan takaisin Tampereelle.


Lauantaina en pyörinyt messuhalleissa varmaan edes kahta tuntia, mutta kummasti sitä sai kuitenkin rahaa kulumaan. Hups. Kävin aamupäivällä kylässä huudeille muuttaneen veljeni luona ja hän kärräsi minut messukeskukseen puoliltapäivin. Menin melko suoraan taas ensin podcastaajien miittiin (ihan siis vain fanina) ja sitten blogimiittiin, joka saatiin hyvin tiukalla aikataululla pari päivää ennen messuja sovittua pieneen neuvotteluhuoneeseen. Nauru hersyi, ostokset esiteltiin ja vinkit jaettiin. 


Tänä vuonna messuilla omaan silmääni pisti (ja pankkitiliäkin pisteli) runsas tarjonta pörrötupsuja (saanko sanoa pörrötupsu, koska tekoturkistupsu kuulostaa jotenkin turkista ihannoivalta, eikä se ole tarkoitukseni. Mutta hitsi, että ovat söpöjä! Ostin neljä. Hups.) ja neuleaiheisia kangaskasseja ja projektipusseja.




Muutenkin välinehifistely kukoistaa, oli muistikirjaa ja kaavakansiota ym pientä kivaa, joten heillekin, jotka ovat langanostolakossa (tai kankaanostolakossa), riitti tarjontaa. 


Sitten vinkiksi kaikille heille, jotka voivottelevat, että haluaisivat ommella lapsilleen vaatteita, mutta eivät osaa. Epätoivonne on kuultu ja siihen on vastattu! Bongasin nimittäin messuilta firman nimeltä HioP, mikä myy tarvikepaketteja, joissa on kangas sekä kaavat ja ohjevideo löytyy Youtubesta. Nettisivuilta voi tilauksen yhteydessä valita kankaan värin ja HioP-pallon voi aplikoida haluaamansa kohtaan. Uskoisin, että tämä on monille toivottu juttu. Joten tästä lähtien aina kun kuulen jonkun harmittelevan, että ei osaa, ohjaan hänet HioPin nettisivuille.


Sellasta mulle tuli äkkiseltään mieleen kertoa tän vuoden "Tampereen kässämessuista"!

Älyttömän suuri kiitos kaikille teille ihanille, joiden kanssa sain viettää aikaa ja jokaiselle, joka tuli jutteleen. Nähdään taas! :)

tiistai 14. marraskuuta 2017

MadeBy Helsingin kivijalkamyymälä

Yhteistyössä: MadeBy Helsinki

Sitä helposti saattaa luulla, että Helsingissä Senaatintorin ja Kauppatorin välinen alue olisi pelkästään turisteille suunnattua liikettä ja palvelua täynnä, mutta kannattaa joskus käydä tsekkaamassa, onko mielikuva oikea. Ei nimittäin ainakaan itselläni ole aina ollut. Minun tulee pyörittyä Torikorttelien suunnilla läheisen museon Lasten kaupungin vuoksi ja samalla on silmät auenneet alueen muullekin tarjonnalle. On kyllä Suomidesignia tarjolla ja paljon, mutta ei sellaisessa perinteisessä turistikrääsämielessä. Ainakin MadeBy Helsinki -liikkeen tarjonta on juuri tismalleen sitä, minkä tyyppisten asioiden perässä juoksen pitkin messuja ja tapahtumia.


MadeBy Helsinki on kahdentoista kädentaidon ammattilaisen kollektiivi ja tämä kivijalkamyymälä löytyy Katariinankadulta (kyllä, sama katu, jossa Kuusi collective, josta kirjoitin muutama päivä sitten). Myymälässä on myös nonstop-työpajanurkkaus vaihtuvilla teemoilla. Ennen joulua on kuulemma tulossa tonttuovityöpaja! Jep, minäkin olen tonttuovihurahtanut.


Kuvien kohteisiin tarttui paljon pastellista ja suloista sekä puuta.


Ja kyllä minä aina jostain lankaa löydän.




Vaikka teen itse paljon käsitöitä, kaikkea en minäkään ehdi/jaksa/viitsi/osaa. Ja silloin kun rahatilanne sen sallii, ostan ehdottomasti mielelläni tuotteen ammattilaiselta (hyvänä esimerkkinä erilaiset heijastinkankaasta tehdyt asiat, joissa en itse vaan kertakaikkiaan onnistu saamaan siistiä jälkeä). Ja puutöitä en osaa tehdä lainkaan, eikä minulla ole sopivia välineitäkään. Koruja en jaksa juurikaan enää itse piipertää. Arvostan käsityötä ja kotimaista mitä tahansa työtä ihan tosi paljon.


Liike on ihanan yhteisöllinen tila ja siellä voi tavata itse tuotteiden tekijöitäkin. Myytävät tuotteet ovat "tätä päivää" ja tunnelma lämmin ja luova. Voisin hyvin kuvitella meneväni tänne kavereiden kanssa kässäilemään hetkeksi työpajanurkkaukseen, voi kun vain olisi aikaa.



Itse hankin liikkeestä laukun loppuvuoden juhlia silmällä pitäen, sekä isänpäivälahjan miehelleni.


Joten, turisti tai ei, kannattaa ehdottomasti piipahtaa sisään! Kurssitarjontaa ym ajankohtaista tietoa löytyy parhaiten MadeBy Helsingin Facebooksivuilta.

sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Virkattu jämälankaisoäidinneliömekko tyttärelle

Törmäsin joskus kesällä instagramissa kuvaan lapselle virkatusta isoäidinneliömekosta ja se oli menoa sitten se. Kaivoin merinovillajämät esiin ja aloin hommiin. Ihan vaan perstuntumalla virkkasin ensin yläosan 3 x 3 neliötä ja sitten vyötärön. Seuraavalle kerrokselle suurensin neliöitä, jotta saa helmasta levenevän. Alimpaan kerrokseen tein paksummasta langasta paksummalla koukulla (ja kaikissa neliöissä oleva ulkoreunan mintunvihreä arwettalanka kaksinkertaisena tällä kerroksella). Sitten virkkasin helmareunan ja henkselit.


Yläosan läpästä tuli vähän liian korkea, joten tämän käyttöä pitänee odotella vielä hetki kasvua. Äkkiäpä tosin nuo lapset kasvaa.


Taapero hämätty poseeraan tätinsä sohvalla vaahtokarkilla. Silti ei mennyt ihan niin kuin olin haaveillut tämän kuvaavani.



Tämä on varmaan ihan kiva sitten talvipakkasilla vaikkapa päiväkodissa.


Vielä ehtisi tekeen jouluksi jouluisammilla sävyillä. Puuvillainen voisi tosin olla käytännöllisempi, mitään vilukissoja kun ei varsinaisesti olla.

lauantai 11. marraskuuta 2017

Ei kuusessa Hevon, vaan Kuusessa Helsingin keskustassa

Niin että onnea meille tänne Pääkaupunkiseudulle, sillä meillä on vihdoin ja viimein täällä ainakin tammikuun 10. päivään saakka, toivon mukaan jatkossakin, kauppa, mikä myy ihania tuttuja kankaita, joita normaalisti on tilattu vain netistä tai ostettu valmiiksi leikattuina paloina messuilta ja pop upeista.


Tämä on niin kertakaikkisen ihana asia, että aivan pakko oli mennä ihan kamera kourassa käymään ja jakaa tätä ilosanomaa. Kuusi Collectivessa Helsingissä Senaatintorin kupeessa Katariinankadulla, on mukana kuusi suomalaista tekstiili- ja kuosisuunnitteluyritystä: i k a s y r, Käpynen, Nuppu Print Company, Ommellinen, Vanja Sea ja PaaPii Design.


Joulukaupaksi sitä kutsutaan, mutta aika vähässä se jouluteema näkyi eli kankaita on kyllä joka lähtöön. Ja mikä parasta, sitä kangasta saa tosiaan ostaa pakalta. Kankaiden lisäksi myynnissä on myös valmiita vaatteita ja muita tuotteita näistä kuoseista.




Vaikka itse olen ommellut näiden merkkien kankaista paljon vaatteita lapsille, oli täällä painotettu tosi paljon niihin aikuismaisempiin kuoseihin. Ihan jopa yllätyin itsekin, sillä niin vahvasti olen onnistunut elään siinä lastenkangaskuplassani. Eli ihan jokaisen ompelijan taivas tämä, ei pelkästään lasten vaatteiden ompeluun hurahtaneiden mammojen.


Vaikka tottakai lapsillekin oli tarjontaa.



Ja voi sentään, PaaPiin joulukankaat! Vielä en itse joulukankaita ostanut, mutta ainakin nyt tiedän, mistä niitä saa, jos ja kun tarve iskee ja on pakko saada ihan heti sillä sekunnilla.


Kaupassa oli varattu myös tilat ompelukoneille, siellä aiotaan nimittäin järjestää ompelupajoja/kursseja. I H A N A A ! Toivon täydestä sydämestäni menestystä Kuusi Collectivelle, tällaista on kyllä kaivattu, toivon mukaan ihmiset löytävät tiensä kauppaan.

torstai 9. marraskuuta 2017

Se viimeinen juna mun laukun vei

Junilla on kiire, mulla ei.

Eli tarina siitä, kun UNOHDIN RINKKANI JUNAAN! Kuva ei liity tapaukseen.


Kävipä tosiaan reilu viikko sitten sillä lailla tyhmästi, että jätin rinkkani junan hattuhyllylle. Minä olen ihminen, joka neuroottisesti tarkistaa kaikki suunnilleen penkin alusista lähtien, että mitään ei vaan unohdu. Varsinkin, kun ollaan reissussa lapsien kanssa ja sitä pientä sälää, pipoja, lapasia ja pehmoleluja riittää. Jostain aivan käsittämättömästä syystä kuitenkin unohdin sen rinkkani sinne kun oltiin tulossa lasten kanssa Järvenpäästä. Meillä oli junan vaihto Tikkurilassa ja siellä sitten ilokseni huomasin, että olin poistunut tyytyväisenä kevyin kantamuksin (mitä nyt rattaat, reppu, laukku ja joku irtonyssäkkä ja pari lasta kuitenkin mukana).

FUUUUUUUUUUUUUUUUCK!

Otin heti seuraavan junan Helsinkiin siinä toivossa, että kyseinen R-juna ei olisi vielä lähtenyt paluumatkalle, vaan ehtisin napata rinkkani sieltä hattuhyllyltä. Kuten saatatte arvata, turha toivo. Nappaamani juna kun ei ollut kovin takaa-ajokelpoinen. Siinä missä jahtaamamme juna pysähtyy ennen Helsinkiä vain Pasilassa, köröteltiin me perässä P-junalla joka helvetin maitolaiturille pysähtyen. Junissa kun nykyään ei ole konduktöörejä ainakaan silloin, kuin heitä mahdollisesti tarvitsisi, ei auttanut kuin googletella ongelmaansa koko ikuisuudelta tuntuva parikymmenminuuttinen. Eipä sillä, että olisin uskonut konduktöörin edes voivan asialle mitään. Vuonna 2017 todennäköisesti eivät olisi valmiita soittaan toisen junan konduktöörille että jemmaa sitä rinkkaa pari minuuttia, tulossa ollaan. Mutta olisihan sitä voinut kysyä, jos olisi ollut joku jolta kysyä.

Pikainen googletus osasi kertoa löytötavarafirman, jonne junista viedään unohdetut tavarat (Suomen löytötavarapalvelu). Vähän perusteellisempi googletus kertoi sata ja yksi tarinaa, joissa haukuttiin kyseisen firman toiminta alimpaan helvettiin. Alkoi jo vähän ahdistaan. Se kuitenkin kävi hyvin selväksi, että puhelimella sitä laukkuansa ei kannata alkaa kyseleen, puhelu sunnuntaina maksaisi jotain kolmen euron luokkaa minuutti, ja puhelusta ei selviäisi ilman huomattavan törkeän suurta puhelinlaskua. Ja turhapa sinne samointein olisi soittaakaan, rinkka ei saletisti liikahtaisi ennen maanantaita mihinkään järjestelmään.

Juna saapui Helsinkiin ja JUOKSIN (kyllä, minä JUOKSIN) siihen ainoaan Sm4:ään, mikä laitureilla oli. Saattoi olla juurikin se sama juna, jonne rinkkani jätin tai sitten joku muu, mutta meikäläisen rinkkaa siellä ei kuitenkaan ollut. Ei auttanut kuin palata kotiin. Kotimatkalla näpyttelin katoamisilmoituksen, mikä maksoi 5 euroa. Aika kohtuullista jos miettii, että soittelisi sinne päivittäin niillä taksoilla. Sähköisen ilmoituksen tehneille luvattiin ilmoittaa heti, jos kuvatun mukainen esine löytyy.

Kuvailin tarkoin rinkkani värin, merkin, mallin ja sisällön ja liitin mukaan valokuvan, jonka löysin vanhasta blogipostauksesta. Kyseessä oli tosiaan niin sanottu "sinkkurinkkani", mikä oli pitkään lainassa muualla, kun itse olen viime vuodet käyttänyt ainoastaan uutta 85 litran perhefarmaririnkaani. Koska rinkka oli ollut pitkään lainassa, ei siinä ollut lainkaan osoite/puhelinnumero/sähköpostiosoitelappua. Rinkan läpän alla luki kuitenkin kissan kokoisilla kirjaimilla tyttönimeni ja osoite lapsuudenkotiini, olihan rinkka tosiaan vuodelta 1996. Kerroin tästäkin sähköisessä katoamisilmoituksessa ja toki annoin uudet yhteystietoni. Ilmoituksen teon jälkeen kirjoitin itselleni ylös joka ikisen tavaran, jonka muistin olleen rinkassa. Olisi sitten millä vääntää veistä haavassa, jos kaikki se katoaa tielle tietämättömille.

Sitten odottelin.

Maanantaina olin toiveikas, sillä rinkka lojuisi todennäköisesti vielä VR:llä.

Tiistainakin olin vielä toiveikas, niillä nyt vaan kestää. VR - venaa rauhassa, löytötavaroitakin, hehheh.

Keskiviikkona romahdin. Rinkka olisi saletisti varastettu ja kaikki siellä olleet itemit olisi levitelty pitkin katuojia, kun rinkka ei sisältänytkään mitään arvotavaraa (paitsi juurikin ne lastenvaatteet, haha). Alkoi ensimmäistä kertaa tämän episodin aikana itkettää oma huolimattomuus ja maailman julmuus.

Torstaina sain sähköpostia sekä tekstarin, että rinkkani on löydetty ja noudettavissa Helsingistä 21 eurolla. Tunnin kuluttua isäni soittaa, että heille on tullut kirje, että omaisuuttani on löydetty ja maksamalla 50+ euroa, se lähetetään sinne (siis lapsuudenkotiini, jonka osoite oli siinä rinkassa). "Niin että mitä ihmettä sinä oikein olet hukannut".

Vähän siis jäi kalvaan se, että sähköinen ilmoitukseni poiki tulosta tasan yhtä hitaasti kuin että olivat lähettäneet kirjeen postitse osoitteeseen, minkä olin ilmoittanut vääräksi. Mutta koska rinkka löytyi ja sain sen takaisin alle viikon sisään unohduksesta, en jaksa oikeastaan nillittää tuosta. Ja positiivinen asiahan se vain on, että olivat heti laittaneet kirjeen rinkasta löytyneeseen osoitteeseen eli se olisi löytynyt, vaikka mitään ilmoitusta en itse olisi tehnytkään. Mies haki rinkan, koska itse olin illan töissä ja siellä oli ihan kaikki tallella, paitsi puoliksi syöty keksipaketti oli hävinnyt. Selvästi tavarat oli muutenkin tongittu, sillä toinen lapsen toppahanskoista oli eksynyt sivutaskuun, toisen ollessa siellä minne sen olin pakannutkin. Todennäköisesti ovat kaivaneet sitä siellä löytätavaratoimistossa, en tiedä, eikä sillä oikeastaan mitään merkitystä olekaan. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Vinkiksi siis kaikille tavaroitaan junaan kylväneille:
-Pysy rauhallisena
-Älä hemmetissä soita sinne löytötavaratoimistoon, maksaa mansikoita!
-Vaan tee sähköinen katoamisilmoitus
-Älä panikoi vielä kolmantenakaan päivänä. Tässä vaiheessa olisi helppo sortua ja soitella perään, mutta älä tee sitä, se puhelu maksaa ihan hitosti. Käy mieluummin vaikka fyysisesti paikan päällä kyselemässä, jos matka löytötavarapalvelun toimistoon on kohtuullinen.

Vinkiksi kaikille, jotka eivät ole onneksi vielä hukanneet mitään:
-Pidä yhteystiedot laukuissasi ajantasalla
-Älä unohtele tavaroitasi
-Kirjaudu ulos läppäriltäsi ennen kuin pakkaat sen laukkuun

Mulla kävi tuuri, sillä unohtamassani laukussa ei ollut kameraa, läppäriä eikä mitään kortteja, joita olisi tarvinnut välittömästi alkaa kuolettaan (eikä edes lasten unileluja). Eli onni onnettomuudessa taas kerran.

Kyllä, olin huolimaton. Mutta matkustan julkisilla päivittäin ja tämä oli ensimmäinen kerta koskaan, kun unohdan niihin mitään. Laukun hävittäminen tuli maksaan mulle siis yhteensä n. 26 euroa (plus seutulippu takaa-ajoon). Se on aika vähän jos vertaa siihen, että on esimerkiksi epähuomiossa ladannut matkakorttinsa väärin ja saa siis 80 euron tarkastusmaksun omaa tyhmyyttään. Kokemusta on nimittäin siitäkin. Tai jos vaikka saa parkkisakon. Siitä mulla tosin ei ole kokemusta.

Puuh.

Myyntijakso käynnissä Ipanaisen kirpparilla

Terveisiä ruuhkavuosikiireistä! Nopeasti vinkkaan, että minulla on parhaillaan menossa myyntijakso Ipanaisen kirpparilla Helsingin Hakaniemessä. Otin kuvia sinne menevistä vaatteista, mutta osa ehti tuhoutua ennen H-hetkeä (siis kuvat, ei onneksi sentään ne vaatteet). Siellä nyt kuitenkin ulkovaatetta ja villaa talveen sekä laaja kattaus sisävaatteita. Pari kantoliinaa (rengas), soiva barbapapamobile pinnasänkyyn (ellei ole rikkoutunut matkan varrella) ja muutamat pienen taaperon talvikengät.


Tavaraa on viety yksi iso kassillinen, mutta se kyllä vetää melkoisen määrään pientä vaatetta. Kokoja on ihan vauvasta 116 cm saakka.




Ipanaisella on kyllä mennyt tosi hyvin mun tavarat kaupaksi (kahdesti aiemmin myynyt), joten sinänsä tämä asiasta bloggaaminen on ehkä turhaa, mutta ei kai sitä myyntiään voi liikaa yritää edistää. Käykää ja ostakaa pois!

lauantai 4. marraskuuta 2017

Kesyt Halloweenjuhlat naapuruston lapsille

En ole koskaan ollut Halloween-bileissä. Kerran on kyllä kutsuttu, mutta olin silloin raskaana, enkä sitten jaksanut lähteä. Kurpitsajuhlat kyllä kovasti kiinnostelevat ja tässä elämäntilanteessa luontevinta onkin aloitella perinnettä lasten kautta. Niinpä järkkäsin naapuritalon äitiystävän kanssa nyyttärit taloyhtiön grillipaikalle. Mukaan kutsuttiin niin oman, kuin naapuritaloyhtiönkin lapsiperheet, joiden kanssa ollaan istuttu hiekkalaatikoiden reunalla tässä vuosien saatossa. 11 alle kouluikäistä lasta vanhempineen ja kaikki pääsivät paikalle! Todella toivon, että tästä tulisi perinne. Nyt ei vielä sen kummempaa ohjelmaa ollut, kuin syöminen ja sokerihumalassa taskulamppujen kanssa ympäri pihaa juoksentelu, mutta ehkä ensi vuodeksi voisi jo tehdä kellarikäytäville kauhuradan, mulla kun helposti lähtee hommat lapasesta, varsinkin jos joku näyttää ideoille vihreää valoa.


Koska porukassa oli vielä kolme kaksivuotiasta ja nuo viisivuotiaatkaan ei sieltä rankemmasta päästä, ei karmeita hirveyksiä laitettu. Kurpitsalyhdystäkin kaiversin kiltin näköisen ja oma noitalookkini ei tehnyt vaikutusta sekään, sillä lapsi totesi, että en näytä yhtään pelottavalta, vaan NÄTILTÄ. Ohhoh.

Tein tosiaan kurpisalyhdyn sekä muumiolyhtyjä kieputtamalla sideharsoa lasipurkkien ympärille ja liimaamalla kylkeen silmät.


Tigerista löytyi kivaa viirinauhaa ja kanssajärjestäjä oli hankkinut kurpitsavalosarjan, paperilyhtyjä ja ilmapalloja.



Oma panokseni ruokiin oli kurpitsasatsumat (kuorittu satsuma, jossa keskellä herneenversoja ja puolikas suolatikku) sekä muumionakkeja (nakkeja, joiden ympärillä voitaikinasoiroa), eli aika kesyillä teemoilla ilman irtosormia ja hämähäkkejä.



Pojalla oli toppavaatteiden päällä miehen Iron Maiden paita ja päässä noitahattu, taapero oli ehkä maailman söpöin ihmissusi aikuiskokoisen huskylakkinsa kanssa.


Ja tosiaan väkeä oli paljon, mutta kuvat, joissa näkyy muita, jätetään vain ihan omiksi muistoiksi. Tästä notkuvasta nyyttäripöydästä voinee kuitenkin päätellä, että kemut olivat varsin onnistuneet, vaikka vettä koko ajan satoikin.


Loppuun vielä vinkki hiusten värjäämisestä. Tykkäsin nuorempana käyttää hyvin värikkäitä luomivärejä, mutta nyttemmin ovat jääneet vähälle käytölle. Niinpä vetelin luomivärillä suoraan paletista hiuksiin hinkaten otsatukan turkoosiksi ja laitoin hiuskiinnettä päälle. Kesti tihkusadetta noitahatun alla, mutta lähti kuitenkin hyvin pois pesussa. Ei tarvinnut ostaa erillistä hiusliitua tms ja tuli jotain käyttöä vanhallekin kosmetiikalle.


Ja nyt kun Halloween on juhlittu, voikin siirtyä täysillä jouluhöperyyteen! Jes!